keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Korjaus melkein valmis


Puutteellisen pystyraudoituksen korjaus on aika pitkällä, sen verran rakennesuunnittelija helpotti korjausta että reiät puuttuville pystyraudoituksille porataan vain lattian tasoon (37.30) eikä anturaan saakka. Kiitokset Lauralle kun vastaili lomaltakin.

Soitin vielä Passiivikivitalojen toiselle, töissä olevalle rakennesuunnittelijalle. Häneltä sain käsityksen että vähempikin raudoitus riittää ei-maanpaineseinälle mutta nyt pitäisi saada vain summa summarum kestävästä raudoituksesta, sen verran on meiliä ja viestiä vaihdettu että pikkuisen alkaa olla sekaisin.

Laitoin tänään Antille viestiä voisiko rakennesuunnittelija ja Passiivikivitalojen pääjehu Esa käydä tontilla katsomassa että kaikki on OK. Ovat olleet todella avuliaita vaikka heillä on tiukka kesäloman aikainen asuntomessut Tampereella mutta ehkäpä ehtisivät silti. Saisi jonkinlaisen varmuuden tästä korjaushässäkästä.

Tontilla raudoitusta on nyt korjattu oman käsitykseni mukaan melkein valmiiksi, jonkun verran vielä porattavaa. Tänään urakoitsijan piti tulla poraamaan loput reiät mutta eipä näkynyt. Joutessani imuroin harkkojen valutiloja harkkopuruista ja betonipölystä (tuli porarei'istä), jospa se auttaisi hieman urakoitsijaa. Näytti aika moni harkko olevan rikki, toivottavasti urakoitsijalla on jemmassa jossain ehjiä.

4 kommenttia:

  1. Löysin teidän blogin tänään ja selasin sen läpi alusta asti. Onpa teillä ollut paljon vastoinkäymisiä. Paljon tsemppiä ja onnea projektillenne jatkossa!

    Tulen mielenkiinnolla seuraamaan miten projektinne etenee. Aloitimme itse rakennusprojektin vähän aikaa sitten. Sitä voi seurata täältä. http://kotilato.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. kuinka hommat etenee? :)

    VastaaPoista
  3. No voihan mikä juttu, mutta onneksi se huomattiin ajoissa. Tsemppiä tsemppiä!!!

    VastaaPoista
  4. taitaa homma olla aika sekaisin kun ei tule edes päivityksiä??

    VastaaPoista