Ihan pihalla

Viikonloppu on vietetty lähes täysin ulkosalla. Iso osa ajasta on kulunut tontilla. Kun kerran mitään raksajuttuja ei näköjään tapahdu, niin ollaan tehty edes pihaa. Onpahan sitten ensi kesänä mukavaa, kun piha on jossakin kunnossa. Meillä kun käyttöpiha jää talon taakse ylärinteeseen, niin sitä ei tulla edes mylläämään rakennusaikana. Eilen kävin leikkaamassa vanhat sireenit, joita on koko tontin kahden reunan pituudelta. Niissä oli paljon kuivuneita oksia, kun ei niitä oltu hoidettu varmaan vuosiin. On kyllä ihanaa, että saadaan sireeneistä kaunis aita, eikä muunlaista varmaan tarvita ollenkaan noille kahdelle sivulle. Raparperit ovat jo hyvässä kasvussa, omenapuut pian kukkivat ja taisi siellä olla jokin muukin hedelmäpuu  nupullaan.

Mutta pihalla on myös murheenkryyni, jota olen kaivanut juurineen kaksi päivää - nimittäin jättiputki. Onneksi naapurit ovat välillä sitä tuhonneet myös meidän tontin puolelta, silloin kun se vielä oli hoitamatta. Ja toinen onneksi siitä, että tontilla ei ole paksusti pintamaata ja varmaankin siksi kasvilla ei ole kovin lokoisat oltavat muutenkaan. Poistin yhteensä kymmenisen juurakkoa, joista yksi oli melkoisen iso. Toivon todella, että sain kaiken pois. Itiökotia ilmeisesti kuitenkin maan alle jää väkisinkin ja useamman vuoden ajan sieltä voi vielä kasvia putkahdella. Suunnitelmana olisi laittaa maanpeittokangasta noiden kahden alueen päälle, jossa ne esiintyvät, siihen vielä louhetta ja kaiken päälle soraa ja multaakin jossain vaiheessa. Jospa maahan jääneet osat tukehtuisivat. Mutta oli kyllä aikamoinen homma kaivaa kasvit maasta. Sainpa hyvät hyötyliikunnat!

On muuten ihmeellistä, miten hienolta tuntuu tehdä puutarhahommia ihka omalla tontilla. Onhan nuo itse hommat tuttuja jo nykyisen ja edellisen kodin pihoilta, mutta ei paritalon piha ole sama kuin oma tontti. Kyllä tuolla tontilla ollessa tuli taas kerran se tunne, että tämä on niiiiiin meidän paikka.

Tähän sen talon pitäisi vielä joskus nousta: