lauantai 5. toukokuuta 2012

Ei ole toivoa, toivoa on. Ei ole toivoa, toivoa on...

Otsikossa tunnelmat tältä keväältä.

Tuntuu, että meidän projekti on jotenkin sellaista yksi askel eteen, yksi taakse. Ehdittiin jo innostua viime kirjoituksen aikaan, mutta mitään edistystä ei konkreettisesti ole tapahtunut. Tässä kului kuukausi siihen, että saatiin urakoitsija kiinni. Eipä tässä ole uskaltanut lähteä mitään tekemään ennen kun on saatu selvitettyä, että ottaako urakoitsija meidän keikan - tämä yksi urakoitsija nimittäin tulee rakentamaan meidän talon alusta loppuun. Nyt sitten vihdoin eilen Jani sai urakoitsijan kiinni ja äsken hän kävi tontilla juttelemassa aloittamisesta ja aikataulusta. Kovin lupaili, että jouluksi oli valmista, mutta epäilemme suuresti. Aloitus olisi kuun lopussa tai viimeistään ensi kuun alussa. Saapa nähdä.

Niin ehkä joku muistaa, että soudimme ja huopasimme talomateriaalin ja -toimittajan kanssa. Julkistettakoon nyt sekin, että Passiivikivitalojen kanssa on sopimus tehty. Nyt pitäisi saada vihonviimeiset muutokset arkkitehdiltä pohjakuviin, jotta saadaan rakennesuunnittelu tehtyä. Sähkö- ja LVI-suunnitelmat tulisi saada pikimmiten työn alle. Jani pohdiskelee lämmitysjärjestelmää edelleen ja siksipä ei noitakaan ole vielä voitu tehdä. Yhtä täydellistä vaihtoehtoa ei taida meidän talolle olla.

Toivotaan nyt, että asiat lähtisivät viimein rullaamaan.

4 kommenttia:

  1. Hei! Hienoa jos homma vihdoin lähtee etenemään. Jaa kyllä tunteesi; askel eteen, toinen taakse tälläkin Espoolaisella raksalla. Täällä sitä sunnuntaitakin vietetään sähkösuunnitelmaa kommentoiden jotta saataisiin taas yksi asia eteenpäin ja pysyttäisiin aikataulussa. JOuluksi kotiin, sehän olisi hienoa, toivotaan että onnistuu.

    VastaaPoista
  2. Christa: "Tuntuu, että meidän projekti on jotenkin sellaista yksi askel eteen, yksi taakse."

    Kyllä se on varmaan ihan sama juttu muillakin, ei yksin teillä. Itse olen aikatauluissa varmuudella 3 kk myöhässä, mutta meillä valmistuminen oli/on tähtäimessä vasta jouluna 2014, joten vielä saatetaan kuroa aikataulua kiinnikin jossain välissä. Suoranaisia takaiskuja meillä ei ole ollut, mutta asioiden kanssa on vaan mennyt paljon enempi aikaa mitä olin luullut. Tosin otan asiat ihan rauhallisesti (rakentamiseen lähtiessä vain 2 asiaa on varmaa - eli se että aikataulut ja budjetit ei kuulemma ihan pidä - näin on käynyt muille ja tuskin mekään tullaan olemaan poikkeus?)

    Meilläkin muuten arkkitehdin kiireistä johtuen jäätiin ehkä 1-2 kk aikatauluista, ja sitten tässä on tullut kaikenlaista muuta sen lisäksi. Mutta onneksi aikaa on. Se ei maailmankaikkeudesta koskaan lopu.

    Ei muuta kuin tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Meillä lähdössä myös kivitaloprojekti lounais-Espoossa. Tarinanne muistuttaa kovasti omaamme. Meillä on myös kolme lasta, ja suunnittelua tehty edestakaisin. Nyt yritetään materiaalina kevytsoraeristeharkko eli ne "papuharkko". Louhintaa tulee reilusti, ja kiinnostaisikin kuulla teidän louhinnan tehnyt firma ja miten hoitui louheen poiskuljetus? Haluaisin myös kysellä maatöiden kokemuksista. Voisitko laittaa vaikka viestiä ja halutessasi yhteystietoja osoitteeseen pulmonaali@gmail.com. Kiitokset :-)

    VastaaPoista
  4. Hei, olen joskus käynyt täällä ennenkin mutta nyt hyppään mukaan aktiivisemmin. Vähän jälkijättöisesti kommentoin tähän, mutta siis tuo otsikko ja tekstisi on niin tuttua. Meillä on nyt keväällä aloitettu betonielementtitaloprojekti, jota suunniteltu pitkään ja hartaasti. Aloittaminen vaan oli niin vaikeeta, ja aina tuntuu tulevan viivästyksiä ja sitä ja tätä. Arkkitehdin aikataulut ovat aivan omissa sfääreissään. Rakennesuunnittelu oli todella pitkällinen prosessi vaikka kuvittelimme että se nyt hoituu parissa kolmessa kuukaudessa. Tunnelmat tosiaan vaihtelevat toivottomuudesta ja masentuneisuudesta iloon, euforiaan. Yhtenä hetkenä tuntuu että tämä ei tule ikinä etenemään mihinkään ja kaikki epäonnistuu varmaankin. Sitten tapahtuu jotakin ja taas ollaan ihan fiiliksissä. No, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty..? Ainakin tänään tuntuu ihan hyvältä =)

    VastaaPoista