torstai 28. kesäkuuta 2012

Maaurakoinnin loppunäytös

Toivottavasti maaurakoinnin ongelmat ovat nyt takana päin. Todella uuvuttavaa, laitoimme ensimmäiselle urakoitsijalle  puutelistan:


Puutelista
1)      Vaurioitunut vesijohto
30m vesijohtoa oli tontilla aitaa vasten. Ilmeisesti kaivuri on osunut johtoon ja
johto on mennyt rikki. <päivitetty 2.11.2014: Korvattu>
2)      Rikkoutunut  naapurin aita korjaamatta.
Puuaita on rikkoutunut noin metrin matkalta kaivurin
kauhan osuttua aitaan.
3)      Salaojakaivon väärä sijainti ja salaojaputkien väärä korko (osittain sorapedin päällä).
Kaivojen sijainti korjattu, salaojien korkoa ei.
4)      Salaojakaivo puuttui.
5)      Sorapeti ei ollut valmis.
6)      Rasitetien alla kulkevaa vesijohtoa ei ole suojattu muoviputkella.
Saattaa rikkoutua terävästä sorasta. Ei korjattu.
7)      Kaikkea isoa louhetta ei ole ajettu pois. Sovittiin, että pientä louhetta
voi nostaa rinteen päälle, mutta jäänyt louhe on suurta painavaa kiveä,
jota ei voi käyttää seinän ja kallion välisiin täyttöihin. Sovittava mitä tehdään.
8)      Louhinta puutteellista, kaikkea sovittua louhintaa ei ole tehty
Kallion yläreunaan sovittu porrastus terassia varten on tehty vain osittain.
Sovittava mitä tehdään.
9)      Louhitun alueen reunaan on jäänyt isoja paloja, jotka ovat vaarallisia pudotessaan.
Kaivurinkuljettaja lupasi poistaa isot palat kauhallaan, mutta paloja ei ole poistettu.
Sovittava miten saatetaan turvalliseksi.
10)   Aikataulu
Maaurakoitsija lupasi sähköpostitse ja suullisesti, että helmikuussa pakkasten ja
lumen takia keskeytyneet maatyöt tullaan tekemään loppuun lumen
sulettua kahden viikon varoitusajalla. Huhtikuusta kesäkuuhun yritimme saada
sovittua ajankohtaa maatöiden tekemiselle, maaurakoitsijaa informoitu että ajankohta pitää
olla hyvissä ajoin (2 viikkoa) etukäteen tiedossa jotta HSY:ltä saadaan
vesiputken liittämiseen varattua aika. Urakoitsija olisi tullut kolmen päivän
varoitusajalla toukokuun viimeisellä viikolla, mutta urakoitsija vaati HSYn
 vesijohtoliitynnän tehtäväksi samaan aikaan. HSY ei pystynyt tulemaan niin nopeasti. 
Urakoitsijalle eisopinut mikään muu ajankohta vaan ehdotti tilaajaa etsimään toisen 
maaurakoitsijan.Lopulta jouduimme ottamaan toisen urakoitsijan tekemään 
ulkopuoliset putket ja kaivot,sorapedin viimeistelyn, puuttuvien salaojakaivojen 
ja salaojien asennuksen jottei rakentaminen viivästyisi enempää.
11) <päivitus 2.11.2014: poistettu >
12)   Urakoitsijan tavaroita on jäänyt tontille: akkuja ja räjäytysmattoja. <päititetty 1.11.2014: Viety pois>
13)   Autopaikan tasaus on tekemättä.
14)   Tartunnat kallioon tekemättä.


Maaurakoitsijalla oli joka kohtaa oma vastaväitteensä. Yksinkertaistettuna
hän luisti kaikesta vastuusta, koska olimme ottaneet toisen urakoitsijan
tekemään työn loppuun. Niinpä olimme kuulemma hyväksyneet hänen urakkansa,
eikä hän ole enää vastuussa. 

Tänään maaurakoitsija soitti ja hänen työntekijänsä kävi hakemassa tontilta tavarat.
Maaurakoitsija alkoi kuitenkin vaatia meiltä, että hän toimittaa vuotavat öljytynnyrit
takaisin tontille, jos emme kuittaa urakkaa tehdyksi. Törkeää!
Jani sopi, että maaurakoitsijan täytyy korvata vesijohto, korjata aita ja lainata pora,
jolla saamme isot kivet turvallisiksi kallion reunalla. Joo, hävisimme tässä
rahaa ja muuta, mutta asiasta on tapeltu nyt tarpeeksi. Harmittaa kyllä,
että hommia ei tehty loppuun ja ylimääräistä rahaa paloi muutenkin
kalliisiin maatöihin. Louhetta on edelleen tontilla, yksi reuna terassia
varten louhimatta. Mutta mitä ihmettä olisimme voineet tehdä?
Kuluttajaneuvontaan otin jo aikaisemmin yhteyttä, muttei sieltäkään mitään tyhjentävää neuvoa saanut.

Onkohan kaikki näin takkuista tästä eteenpäinkin?


perjantai 22. kesäkuuta 2012

LVI-työt

KVV-vastaavan kanssa nähtiin eilen tontilla ja tehtii sopimus valvontahommasta. Arvioitu käyntimäärä 15 kertaa ja kaveri vaikutti kyllä erittäin asialliselle ja mukavalle tyypille. Hän on itsekin on juuri rakentamassa Espooseen.

Olen kysellyt LVI-kuvia vastaan tarjouksia, kovin tuntuvat olevan kiireisiä ja aika myöhään olen kyllä liikkeelläkin. Hintataso on 28-50€/h + alv ja meidän vesiputkiin ja viemäriin pitäisi riittää työtunteja 200h ja ilmastointiin 100h. Ainakin KVV-vastaavan mukaan pitäisi helpolla riittää, tunnit ovat siis yhden urakoitsijan mielipide. Vesiputkien hinnat ovat suunnilleen 1€/m + alv, viemäriputki 5€/m+alv, yhteet n. 5€/kpl, joten äkkiseltään maallikko laskee LVI-kuvista vesiputkille 200m, viemärille 65m, yhteitä 30kpl eli hinnaksi 800€. Täytyy taas todeta että taitaa arvio heittää pahasti alakenttiin. Jos työ olisi 35€ x 200h = 7000€ niin vesi + viemäri olisi alle 8000€. IV-putket 100m x 6€/m + yhteet => 1000€ + työ 35€ x 100h = 3500€ => 4500€.
Eristettynä hinta moninkertainen, raitis- ja jäteilmakanavat on anyway eristettävä, muut vain jos IV-koneessa on viilennys.

Yhden urakoitsijan kanssa kun juttelin niin hän ihmettili miksi kaikki kyselevät LVI-urakoitsijoilta sertifikaattia. Itsekin meinaan kysyin ja vastaus oli että KVV-vastaava vastaa asennusten tarkistamisesta ja oikeellisuudesta. Vähän ihmettelen miten se on mahdollista, voiko tosiaan olla noin? Siinä tapauksessahan kuka vain voi putkia asennella. Käsittääkseni vesieristyksen tekemiseen tarvitaan sertifikaatti, miksei putkien vetämiseen? Luulisi vuotavan viemärin tai vesiputken aiheuttavat enemmän tuhoa kuin puutteellisen kosteuseristyksen.

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Anturat valettu

Nyt on anturat valettu ja tartuntateräkset laitettu paikalleen rakennekuvien mukaisesti. Pientä ylimääräistä jumppaa tuli kun naapuri oli "unohtanut" sellaisen betonimöhkäleen rasitetielle, ettei betonipumppuauto päässyt tuntiin eteenpäin. Tunti meni neljältä mieheltä rikkoa se pienemmäksi ja siirtää sivummalle. Syyttävä sormi minuun päin kun en ottanut asiakseni hoitaa hyvissä ajoin etukäteen varmuuden vuoksi, oletin että kun raksalla minun ja naapurin työmiehet tuntevät toisensa niin hoitavat sen pois ENNEN betoniauton tuloa.

Itse valu meni hyvin, vähän siellä raudat liikkuivat pois muovipalojen päältä, toivottavasti ei ole ongelma. Kaikkieen 12m3 meni betonia, ensin 5m3 ja betoniauto tyhjeni, tilattiin 7m3 lisää ja n.30min päästä saatiin sekin paikalle. Betoniauton kuski ohjaili betoniletkua oikeaan suuntaan, kirvesmies ohjasi betonin valumuottiin ja toinen tasoitti alustavasti laudan pätkällä anturan yläpintaa. Lopuksi kirvesmiehet hiersivät pinnan tasaiseksi.

Loppujumppana laitettiin tartuntateräkset paikalleen. Eivät tahtoneet pysyä itsekkeen, joten laitettiin lauta keskelle anturaa anturalinjan mukaisesti ja teräkset lautaa vasten nojaamaan. Helppoa. Jos olisin ollut rohkea niin kyllä siitä olisi ehkä itsekin apumiehen kanssa selvinnyt. Kaikkiaan anturamuottien tekemiseen meni aikaa 2 mieheltä n. 4pv:
* 1pv mittauksiin ja linjalankojen laittoon (to)
* 3pv muottien tekemiseen (pe,la,ma)
* 1/2pv raudoitukseen
* 2h valuun
* 2h tartuntaterästen katkomiseen, taivutukseen ja betonivaluun laittamiseen

Jos olisin pyytänyt vain perustuksia tekevältä yritykseltä niin se olisi ollut päivän homma ja 4250€.
Ei huono vaihtoehto siis sekään. Jos itse tekisi ja ei laskisi työlle hintaa ehkä 1500€ säästön tekisi.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Rasitesopimus


Kun ostimme naapurin kanssa tontin puoliksi, joka myöhemmin lohkottiin kahteen osaan, meille jäi ns. määräala ja naapurille kantatila. Teimme rasitesopimuksen, joka on näin jälkeenpäin osoittautunut meille hirvittäväksi riesaksi koska naapuri rahastaa meitä tien (ja muiden) kustannuksella mennen tullen. 

Naapuri on ammattirakentaja ja osaa vissiin kiemurat ja koukerot kun keksii vaatia maksua yhdestä jos toisestakin. Mitä opin tästä: älä tee sopimusta, jossa sitoudut maksamaan jotain tulevaa, josta et tiedä kustannuksia. 

Esimerkiksi:
* Naapuri rakennutti tien ilmoittamatta paljonko se tulee maksamaan. Meillä ei ollut siis mahdollisuutta etsiä parempaa tarjousta vaikka olemme tien enemmistömaksaja, naapuri laittoi meille vaan laskun. Jäi myös epäilys että tien rakentaja ja naapuri sopivat keskenään että tiestä laskutetaan hieman enemmän ja naapurin tontin maatöistä vähemmän. Eli naapuri neuvotteli osan tonttinsa kustannuksista tiehen eli meille. Voinko todistaa? No en, tällainen epäilys kuitenkin on. Btw, tien rakentaja oli sama kuin meidän ensimmäinen maaurakoitsija.
* Naapuri laskutti tien alle laitetuista putkista, yhteistä, eristeistä ja suodatinkankaista erikseen. Hinnat olivat osin normaalia korkeampia, kuitteja ostoksista en saanut, vain laskussa erittelyn. Yksi ihmeellisyys oli että suodatinkangasta oli 500m2 rulla. Miksi noin iso rulla kun tien pituus 30m, leveys 4,5m => 135m2. Kaiken huippu oli että rullasta jäi noin 40m2. Epäilen ettei ollut 500m2 rulla.
* Naapurin maaurakoitsija louhi vahingossa vajaan metrin meidän puolelta. Naapuri kysyi että voiko aidan laittaa meidän puolelle (hänen on pakko laittaa aita putoamisvaaran vuoksi) ja kun vastasin ettei se ole mielestäni reilua teki hän oma-aloitteisesti betonitäytön niin, että meidän puoli täyttyi rajaan saakka. Hän teki myös betonimuurista sen verran korkean ettei hulevedet tule hänen puolelleen. Tämä oli mielestäni OK, korjasi aiheuttamansa virheen. Myöhemmin hän vaati maksua siitä, että teki muurista niin korkean, ettei hulevedet tule meidän puolelle.
* Naapuri pyytää meitä maksamaan puolet aidasta, mikä periaatteessa on reilua kun aita on meidän välinen. Siitäkin huolimatta, ettei meidän käsittääkseni olisi pakko maksaa siitä.
* Naapuri pyysi kaupungilta lupaa avata kaupungin tien HSY:lle, jotta saadaan omat vesiputket ja yhteiset viemäri- ja hulevesiputket kaupungin verkkoon. Hän kertoi suullisesti kustannusten olevan kaivuutyön osalta 20h, josta minun osuus 10h. Kustannusten jako oli mielestäni reilua. Ajosillat hän kertoi maksavan 30€/pv, ne olivat siinä 2-3pv. Myöhemmin hän muutti minulle tulevaa kustannusta niin, että ajosiltoihin tulee myös jotain rahti- yms kustannuksia 430€. Lupasi oikein laittaa kuitinkin todisteeksi. Taaskaan meillä ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa kustannuksiin, ei vaikka kerroin saavani kaivuutyön 10€/h halvemmalla (ennen kaivuun aloittamista). Hän sanoi että ei.
* Toinen naapuri (ne jotka eivät ole kiinnostuneet naapurisovusta) vaativat tukimuuria rasitetielle, jotta hulevedet eivät valuisi heidän puolelle. Kustannukset ilmeisesti jakautuisivat taas niin, että meille 2/3. Siis jos muuri on osa tierakennelmaa, en tiedä onko.
* Naapuri vaatii roskakatoksen kustannuksista puolet rasitesopimuksen mukaan. Siinä ei ole mitään epäselvää mutta naapuri myös vaatii että roskakatoksen takana oleva muuri on osa kustannusta koska se on roskakatoksen takaseinää. Mielestäni se on väärin koska muurin on hänellä siinä jokatapauksessa eikä liity itse roskakatokseen.
 
RASITESOPIMUS

Tilan xxx omistajina olemme sopineet seuraavista tilasta muodostettavia tulevia tontteja koskevista rasitteista:
Määräala xxx saa rasitteena pysyvän oikeuden tiehen tilan xxx alueella oheisen liitekartan mukaisesti.

Kantatilalla xxx on rasitteena määräalalle pysyvä oikeus vesi-, viemäri-, puhelin-, lämpö- ja sähköjohtojen ja niihin liittyvien laitteiden sijoittamiseen ja käyttämiseen tilan xxx alueella oheisen liitekartan mukaisesti.

Kantatilalla on rasitteena pysyvä oikeus kiinteistöjen yhteisen jätteidenkokoamispaikan sijoittamiseen ja käyttämiseen kantatilan alueella oheisen liitekartan mukaisesti.

Lisäksi olemme sopineet seuraavaa:
·       tien rakentamiskustannuksista vastaavat osapuolet  kantatila 1/3 ja määräala 2/3
·       tien kunnossapitokustannuksista vastaavat osapuolet samalla perusteella
·       johtojen rakentamiskustannuksista vastaavat osapuolet omalta osaltaan ja yhteisen osuuden osalta puoliksi
·       viemärijohtojen kunnossapitokustannuksista vastaavat osapuolet rakentamiskustannusten mukaisesti
·       sähköjohtojen kunnossapitokustannuksista vastaavat osapuolet omalta osaltaan
·       jätteidenkokoamispaikan rakentamis- ja kunnossapitokustannuksista vastaavat osapuolet puoliksi

·       x rasiteoikeuksista ei suoriteta puolin eikä toisin korvauksia

·       rasitteiden perustamiseen liittyvät kustannukset maksavat osapuolet puoliksi.

Sopimusosapuolet sitoutuvat siirtämään sopimuksessa mainitut ehdot myös kiinteistöjen uusia omistajia koskeviksi.

Tätä sopimusta on tehty kolme kappaletta; yksi kummallekin osapuolelle ja yksi rasitetoimituksen asiakirjoihin liitettäväksi.

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Anturan muotitus

Ei ole anturoiden muotitus vaikeaa:
* Linjalanka nurkkapukkeihin kiinni kaupungin tuomien kulmien mukaisesti
* Lautaa reunoille kaksi varvia (20cm kork), leveyttä 60cm, tuetaan päältä
* Lautojen sivuille muovia (niin ei mene betonista sotkuun) mutta ei pohjalle

Ainoa "vaikeus" oli porrastus, hieman lisää työtä. Soitin vielä vastaavalle että menikö muovi vain sivuille, vähän jäi askarruttaa tuleeko muovi myös pohjalle... muistaakseni rakennesuunnittelija ohjeisti että pohjalle myös, Passiivikivitalojen ohjeissakin on sillain jos tekee muotituksen passiivitriploilla. Mutta vastaavan mielestä pohjalle ei tarvitse kun maasta anturaan nouseva kosteus katkaistaan bitumihuovalla. Tarvii vielä tarkistaa rakennesuunnittelijalta, vastaava kun on "vanhanliiton miehiä".

Olisin halunnut nähdä miten homma hoituu passiivitriploilla mutta eipä sopinut muille. Höh.
Kuvassa kuinka passiivitriplopaketit toimii työpöytänä.


perjantai 15. kesäkuuta 2012

Vakuus etumaksulle

Talourakoitsija hoitaa meille talon melkein valmiiksi ja tarjouksen mukana tuli myös maksupostisuunnitelma. Siinä oli ensimmäinen kohta ns. etumaksu kymppitonnin (työmaan perustaminen). Millainen on normaali käytäntö rakennusalalla, maksetaanko etumaksuja?

Ymmärrän kyllä että kun perustuksia tehdään niin siinä kuluu työtuntien lisäksi rautaa ja betonia, muotteihin puuta ja ne urakoitsija maksaa ensin omasta pussistaan ja saa rahat vasta kun kyseinen työvaihe on hyväksytty.

Kuluttajasuojalaki luku 9 §25 sanoo: "Jos tilaajan on sopimuksen mukaan suoritettava toimeksisaajalle jokin osa hinnasta etukäteen, toimeksisaajan on asetettava tilaajalle ennakkomaksun turvaava vakuus, jonka on oltava voimassa, kunnes toimeksisaajan suorituksen arvo vastaa vähintään ennakkomaksun määrää."

Mikä mahtaa olla normaali käytöntä, miten vakuus järjestetään?
Urakoitsija kertoi että näin hän on muidenkin kanssa toiminut ja etumaksu on aina maksettu mukisematta. Ei sillä ettenkö luottaisi urakoitsijaa mutta ensimmäisen maaurakoitsijan toimet teki hieman varovaiseksi.

Kulmasoppa valmis

Asemapiirroksessa on eri mitat rakennukselle kuin pohjakuvissa. Kulmat on tuotu tontille asemapiirroksen mukaan. Rakennekuvat on tehty pohjakuvien mukaan kuten pitääkin. Minna (arkkitehti & pääsuunnittelija) sanoi että mennään kaupungin tuomien kulmien mukaan kun ne on jo tuotu (tämä olisi myös helpointa ja halvinta hänelle). Mutta vastaava on sitä mieltä että menemme pohja- ja rakennekuvien mukaan ja kulmat siirretään. Kulmien siirrossa ongelmaksi vaan se että ehto "rakennuksen etäisyys naapurin rajaan max 4.0m" alittuisi (3.9m) ja palomääräykset tulisi ottaa huomioon jos alitus tehdään. Varmaan tarvitsee naapurin suostumuksenkin (arvaan ettemme saa ellei taas makseta jotain hänen asioitaan). Urakoitsijaa ohjeistin torstaina tekemään pääsuunnittelijan ohjeiden mukaisesti (mennään asemapiirroksen mukaan). Viimeisin tieto on että vastaava kertoi hoitavansa asian kaupungin kanssa ja lupasi ohjeistaa uudelleen urakoitsijaa.

Mielenkiinnolla odotan mikä on lopputulos ja paljonko se maksaa :)

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Nyt ne tuli!


Nimittäin harkot. Niitä on koko rasitetien pituudelta. Kumma miten niiden myötä tuli tunne, että ehkä tästä sittenkin vielä tulee joskus talo. Kaikesta huolimatta.






Siellä ne harkot näkyvät rasitetiellä odottelemassa


Lisää virheitä

Viime viikolla olin valvomassa ja auttamassa maaurakoitsijaa (sitä parempaa) sorapedissä ja sähkökaapelin vedossa. Sattuipa hälle vahinko ja nyppäsi kaivon hieman irti, kiviä putoili muutama jätevesikaivoon mutta lupasi käydä imuroimassa kaivosta kivet. Ei tosin vielä tietääkseni käynyt mutta eiköhän käy. Tein myös tarkistusmittauksia tontilla ja totesin että jossain nyt mättää kun kaksi kulmaa on joko väärässä paikassa tai arkkitehdin piirrustuksissä on virhe. Itse veikkasin ensimmäistä, ehkäpä mittamiehelle oli käynyt vaan virhe, 10cm heittoa kahdessa kulmassa.

Viikonloppuna pidettiin myös talourakoitsikan kanssa (Janar) palaveri tontilla ja lupasi aloittaa anturat ensi viikolla jos saan kaupungin tekemän sijaintitarkistuksen mukaiset oikeat kulmat tontille. Ei muuta kuin vastaavalle soittoa, joka hoitikin asian mallikkaasti ja kulmat ja korkeusmerkinnät tupsahtivat tontille tänään. Vastaavamme on vanha konkari ja omaa hyvät suhteet rakennusvalvontaan.

Tänään arkkitehti, joka on sama kuin naapurillakin, kävi tontilla naapurin kutsumana ja hyödynsin tilanteen kysymällä miten saan alapuolen naapureiden vastaiselle tontille tukimuurin. Tukimuuri on piirretty lupakuviin max 500mm korkeuteen mutta se ei tule riittämään. Olin ottanut asemakuvan mukaan ja kun sitä siinä syynäsin niin totesin: "Voi perjantai... ei ollut mittamiehen virhe."
Ja kun arkkitehti oli paikalla, ehdotti hän että muutetaan pohjakuvaa 10cm pienemmäksi kun kulmat on jo tontilla. Jaa... no rakennekuvat kun on jo tehty, ontelot ovat jo tilauksessa niin varmaan vaatii muutakin kuin 10cm heiton korjaamisen pohjakuviin. Soitto rakennesuunnittelijalle ja tarkisti samantien tuleeko ongelmia. Totesi ottaneensa huomioon pientä heittoa eikä usko että ongelmia tulee. Mutta lupasi tarkistaa tarvitseeko tehdä lisätyönä muutoksia. Pyysin myös arkkitehtia keskustelemaan rakennesuunnittelijan kanssa.

Hyvä että huomasin asian tässä vaiheessa, tarkkana saa kyllä olla.

Janar, joka on yksi Passiivikivitalojen luottourakoitsijoista, olikin jo tehnyt kuulemma tilauksen Passiivitripoista tontille. Huomiseksi! Siinä on vaan sellainen pieni ongelma ettei meillä ole Janarin kanssa vielä kirjallista sopimusta urakasta, urakoitsijan vastuuvapausvakuutus yms. pitäisi saada sukkelaan paperille. Ja mitäköhän vakuutuksia itse tarvitsen kaiken varalle jos jotain sattuu?

No, ehkä hermoilen ja epäilen turhan herkästi maaurakoitsijan ja naapurien kanssa käytyjen episodien vuoksi.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Kun ei vain jaksaisi

Tänään on taas niitä päiviä, kun tekisi mieli laittaa tontti myyntiin ja jättää koko rakentaminen. Meillä ei ole ollut kovin ruusuinen tämä rakennuttajaura - tai joo erittäin piikkisen ruusuinen. Sanoin joskus, että rakentamisessa mennään yksi askel eteen ja kaksi taakse. Juu, näin mennään edelleen.

Maatyöt saatiin suunnilleen valmiiksi. Eihän siihen mennyt kuin pikkuisen reilu puoli vuotta kaikkinensa. Viimeinen vaihe vaati kolmen päivän työn ja Janin vahtimaan, että kaikki menee kuten pitää. Tuntuu kohtuuttomalta, että KAIKKEA pitää vahtia eikä keneenkään voi luottaa. Ja tietenkin kaikesta pitää tietää kaikki, jotta osaa vahtia. Edellinen maaurakoitsija jätti tosiaan jälkeensä virheen jos toisenkin. Lisäksi naapurin vastainen aita on korjaamatta. Tuskin hän on korjauttanut myöskään louhinnassa haljenneita naapuriasuntojen lattioita ja seiniä. Joudummekohan vielä joskus näistäkin maksamaan, kun maaurakoitsija ei saa hoidettua? Tontilla odottelee iso kasa louhetta, joka on niin isoa, ettei sitä voi käyttää täyttöihin. Löytyypä sieltä räjäytysmattojakin. Louhinnasta on jätetty osa tekemättä, salaojaputki oli väärässä paikassa, vesijohtoa ei ole suojattu rasitetien alla. Lista jatkuu.


Suojaamaton vesijohto

Rikottu aita

Tänään Jani kävi tontilla keskustelemassa naapureiden kanssa. Toinen näistä oli se naapurisovusta piittaamaton, toinen meidän viereen omaa taloaan rakennuttava tuleva naapuri, joka meitä höynäytti jo rasitetiessä. Olisimme tarvinneen allekirjoituksen paperiin, jotta maalämpökaivon paikkaa olisi muutettu pois louhekasan alta lähemmäksi tämän toiseksi mainitun naapurin rajaa. Suullisesti hän on jo luvan antanut. No nytpä lupaa ei hellinnytkään. Hän keksi kiristää meitä, että meidän pitäisi maksaa tonttien väliin tehty tukimuuri (josta ei ole ollenkaan sovittu, mutta jonka hän on rakennuttanut), muuten hän ei allekirjoita. Jep. Sitten jätetään vaikka se maalämpö laittamatta.

Ei vaan yhtään jaksaisi näitä jatkuvia sotkuja.

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Naapurisopu?

Ajattelimme omakotitaloasumista suunnitellessamme, että on ihan mukavaa, kun ei enää ole taloyhtiöongelmia. Mutta eipä ne ongelmat taida siihen loppua. Meille ei ole suotu helpoimpia tulevia naapureita. He suivaantuivat heti kun kuulivat rakennusaikeistamme ja vastustivat naapurikuulemisessa hankettamme. Onneksi rakennusvalvonta ei hyväksynyt naapureiden valitusta, sillä talomme on sijoitettu tontille mahdollisimman vähän haittaavasti ja kaikki on säännösten mukaista.Ymmärrän, että heitä harmitti, kun maisema muuttuu puutarhasta naapuritaloksi ja jo pelkästään rakentamisesta aiheutuva haitta. Kun kuitenkin asumme tiheästi rakennetulla taajama-alueella, niin voisi luulla, että naapurit olisivat asunnot ostaessaan tulleet ajatelleeksi, että ehkä joskus viereisellä tontilla oleva vanha huonokuntoinen talo puretaan ja siihen mahdollisesti rakennetaan uusi tilalle.  Kun aloitimme maatyöt, niin valituksia on tippunut sähköpostiin säännöllisesti, viimeksi tänään maatöiden jatkamisen kunniaksi. Toki vahinkoakin on tapahtunut (isoimpana kaivurin kauha on rikkonut aitaa ja se on luvattu korjata), mutta olemme asiallisesti vastanneet ja luvanneet hoitaa vahingot. Sepä ei ole lohduttanut naapureita, vaan sieltä päin tulee aikamoista riidan haastamista. Naapurisuhteesta he eivät kuulemma ole kiinnostuneita. Todella vaikeaa meidän on olla vahtimassa joka hetki maaurakoitsijan tekemisia, ettei vaan hiekanmurusia eksy naapurin puolelle aitaa. Vaatimus nimittäin on, että jatkossa kaikki heidän puolelleen eksynyt materiaali on samantien hoidettava pois. Mukavaa joskus muuttaa naapuriin...

Onko muilla ollut ongelmaa naapurien kanssa ja miten ne on hoidettu? Emme missään nimessä haluaisi riitaa, emmekä aiheuttaa mielipahaa. Jotenkinhan talo on kuitenkin rakennettava ja siihen liittyy meteliä, esteettistä haittaa ja välillä myös niitä vahinkojakin.

Maatyöt jatkuvat

Maatyöt jatkuvat toisen maaurakoitsijan toimesta ja aamupäivä meni talvella asennettujen putkien etsimisessä. Nyt iltapäivällä kaivetaan kanaalia tontin rajalta rakennukselle. Edellisen maaurakoitsijan virheitä/huolimattomuuksia löytyi, esimerkiksi vesijohto ei kulje rasitetien alla suojaputkessa. Toivottavasti ei ole mennyt terävistä kivistä rikki, muuten kaivetaan koko tie auki. Ja toivottavasti HSY suostuu tekemään liitoksen.

Alkuperäinen urakoitsija arvioi jäljellä olevan työn olen 1-1,5pv ja sovittiin talvella että jätän 1500€ loppusummasta maksamatta. Hölmönä uskoin ja tosiaan vain 1500€ jätettiin loppuun, nyt paljastui että homma on vähintään 3 pitkää päivää. Tulee kalliiksi koska tämä uusi urakoitsija tekee tuntityönä 123€/h (sis alv). Lisäksi materiaalit ja kiviainekset. Mutta ehkäpä tulee nyt tehtyä kunnolla.

Toivottavasti ainakin, tämä uusi on meinaan alkuperäisen lapsuuden kaveri. Katsotaan mitä tuleman pitää, jonkun tonnin budjetti nyt pissii maaurakoinnin osalta taas kerran. Elämä on, ainakin ensikertailaiselle.