keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Rakennuttamisen lakeja osa 2

Tärinämittaus
- maaurakoitsijan arvio 2500€
- lasku 4700€


Ei varmasti ole viimeinen kerta, kun arvio pikkuisen heittää.

lauantai 4. helmikuuta 2012

Keittiöitä Vol. II

Kuluneella viikolla olen saanut kolme keittiötarjousta ja nyt alkaa tuntua siltä, että eiköhän tarjouksia ole riittävästi päätöksentekoon. Aikaa säästääkseni lähetin sähköpostitse tarjouspyynnön Aka-kalusteelle sekä HTH-keittiölle, sillä äitiyslomani päättyi tammikuussa ja elämä on melko hektistä töiden, perheen ja talosuunnittelun yhdistämistä. Molemmista paikoista tarjous tuli ja todella nopeasti. Kiitos molempien edustajille!    Vinkkasin, että meitä on miellyttänyt eniten Kvikin keittiö ja samansuuntaiset olivat nämäkin keittiöt. Kummallakin on tekniikkaseinässä yhtenäinen linja - HTH:lla ikäänkuin vetolaatikot jatkuisivat ja AKA:lla yksi vaakalinja. Hyvältä näyttivät. HTH:n suunnittelija ehdotti ikkunaseinälle kapeaa kaappia keittiöpyyhkeitä varten ja pidin kovasti ideasta. En itse asiassa ollut miettinyt ollenkaan missä keittiöpyyhettä säilytetään, sillä vetimettömässä keittiössä sitä ei tietenkään voi laittaa vetimelle, kuten nykyisessä keittiössämme. HTH antoi hyvän alennuksen rakennuttajalle ja heidän hintansa jäi keskitasolle. AKA- Kaluste oli minulle entuudestaan tuntematon. Huomasin viime viikonlopun Helsingin Sanomissa heidän ilmoituksensa, jossa oli juuri tuo haluamani vetimetön malli kuvattuna. Siksi laitoin heille tarjouspyynnön. AKA:lle plussaa eritellyistä hinnoista. Hinta oli edullinen, kuten Kvikillä ja konseptikin samantyyppinen eli siihen ei sisälly kaappien kasausta.

Tänään kävin Puustellilla. Tykkäsin kovasti myyjän piirtämästä yläkaappien jaosta eli kaikki yläkaapit olivat 50cm leveitä. Puustellin keittiö vaikutti laadukkaalta ja oli kaunis. Puustellin kalusteet olivat selvästi muita kalliimmat, mutta taas kodinkoneet (AKAlta ja HTH:lta en pyytänyt kodinkonetarjousta) heidän kauttaan edullisemmat kuin muilla. Plussaa myös siitä, että heiltä löytyy syvemmät laatikot ja erikoisempi 90cm leveys, joka on täydellinen ikkunaseinällemme. Palvelu oli asiantuntevaa ja ystävällistä.

Pari viikkoa sitten kävimme Kvikillä yhdessä sekä Isku-keittiöllä. Janikin piti Kvikin keittiön ulkonäöstä. Isku-keittiöillä saimme nähdä keittiösuunnitelmamme ja se pitäisi päivittää, kun on aika paljon muuttunut tässä matkanvarrella. Mutta Isku-keittiön laatu vaikutti hyvältä ja heidän korkeat kaappinsa olivat positiivisen erilaisia pystyvedinurineen.

Nyt on siis tarjoukset AKAlta, HTH:lta, Puustellilta, Kvikiltä, Isku-keittiöiltä ja Keittiömaailmalta. Täytyy sanoa, ettei yksikään ole yli muiden. Kaikissa on hyvää ja jotain huonompaa. Ulkonäöllisesti Kvik on edelleen ykkönen. Mutta Kvikissa mietityttää kalvopäällysteisten ovien kestävyys. Muilla ovet ovat maalattuja. Onko jollakin kokemusta kalvopäällysteisistä ovista? Hinnallaan erottuivat Kvik ja AKA, mutta tuohon hintaan ei tosiaan kuulu kasausta. Keskihintaisia edustavat Isku-keittiöt ja HTH, kalleimmassa päässä Puustelli ja Keittiömaailma. Keittiömaailman suunnitelma oli vähiten mieleeni ja se kyllä putoaa tässä vaiheessa pois. Muiden keittiöiden välillä täytynee tehdä jonkinlaista ecxel-taulukkoa ja kuvien vertailua, jotta todelliset erot ja vahvuudet tulisivat esille.