perjantai 4. tammikuuta 2013

Taas töissä

Tänään raksalle tuli pari miestä jatkamaan hommia, aamulla kun kävin niin kovin oli hapanta ilmettä, ilmeisesti palkat maksamatta kun en ole maksanut vielä urakoitsijalle osatöistä. Huomenna tulee vastaava tekemään tarkastuksia ja katsotaan mikä vaihe on valmis ja mikä kesken. Sen mukaan lupasin laittaa maksupostia suoritukseen.

Huomenna kysyn vastaavalta voiko rakennesuunnitelmista poiketa ja tehdä vaneriportaat. Siitä tulee vielä soppa koska portaat kuuluvat urakkaan ja ottaisin siihen toisen tekijän (Ravo).

Huomenna tulee myös laatoittaja tekemään vedeneristyksen teknisen tilan lattiaan maalämpöpumpun alle - ei vielä koko lattiaa. Pitäisi nimittäin saada pikkuhiljaa lämmöt lattiaan ja lämpöpuhaltimet pois pelistä. Sähköurakoitsijalta jo tiedustelin että ehtisikö tulla asentamaan ryhmäkeskuksen että saadaan lämmitys pelaamaan.

Päivän työtuloksena alakerran MH on nyt levytetty ja kiviseinät tasoitettu. Eteisaulan seinä myös levytetty. Tasoituksia hiottu ja vissiin yksi seinä ensimmäisen kerran jo maalattukin, ainakin näytti siltä. Tasoi kun on valkoinen ja samoin maali niin hiaman oli maallikon vaikea erottaa oliko siinä maalikerros vai ei.

Tänään ostettiin K-raudasta lattialaattaa tekniseen tilaan ja KHH:lle, 340€/25m2. Ei vielä otattu niitä raksalle vaan maksoin tarjoustuotteet ja pyysin laittamaan sivuun kunnes niille on raksalla tarvetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti