torstai 28. kesäkuuta 2012

Maaurakoinnin loppunäytös

Toivottavasti maaurakoinnin ongelmat ovat nyt takana päin. Todella uuvuttavaa, laitoimme ensimmäiselle urakoitsijalle  puutelistan:


Puutelista
1)      Vaurioitunut vesijohto
30m vesijohtoa oli tontilla aitaa vasten. Ilmeisesti kaivuri on osunut johtoon ja
johto on mennyt rikki. <päivitetty 2.11.2014: Korvattu>
2)      Rikkoutunut  naapurin aita korjaamatta.
Puuaita on rikkoutunut noin metrin matkalta kaivurin
kauhan osuttua aitaan.
3)      Salaojakaivon väärä sijainti ja salaojaputkien väärä korko (osittain sorapedin päällä).
Kaivojen sijainti korjattu, salaojien korkoa ei.
4)      Salaojakaivo puuttui.
5)      Sorapeti ei ollut valmis.
6)      Rasitetien alla kulkevaa vesijohtoa ei ole suojattu muoviputkella.
Saattaa rikkoutua terävästä sorasta. Ei korjattu.
7)      Kaikkea isoa louhetta ei ole ajettu pois. Sovittiin, että pientä louhetta
voi nostaa rinteen päälle, mutta jäänyt louhe on suurta painavaa kiveä,
jota ei voi käyttää seinän ja kallion välisiin täyttöihin. Sovittava mitä tehdään.
8)      Louhinta puutteellista, kaikkea sovittua louhintaa ei ole tehty
Kallion yläreunaan sovittu porrastus terassia varten on tehty vain osittain.
Sovittava mitä tehdään.
9)      Louhitun alueen reunaan on jäänyt isoja paloja, jotka ovat vaarallisia pudotessaan.
Kaivurinkuljettaja lupasi poistaa isot palat kauhallaan, mutta paloja ei ole poistettu.
Sovittava miten saatetaan turvalliseksi.
10)   Aikataulu
Maaurakoitsija lupasi sähköpostitse ja suullisesti, että helmikuussa pakkasten ja
lumen takia keskeytyneet maatyöt tullaan tekemään loppuun lumen
sulettua kahden viikon varoitusajalla. Huhtikuusta kesäkuuhun yritimme saada
sovittua ajankohtaa maatöiden tekemiselle, maaurakoitsijaa informoitu että ajankohta pitää
olla hyvissä ajoin (2 viikkoa) etukäteen tiedossa jotta HSY:ltä saadaan
vesiputken liittämiseen varattua aika. Urakoitsija olisi tullut kolmen päivän
varoitusajalla toukokuun viimeisellä viikolla, mutta urakoitsija vaati HSYn
 vesijohtoliitynnän tehtäväksi samaan aikaan. HSY ei pystynyt tulemaan niin nopeasti. 
Urakoitsijalle eisopinut mikään muu ajankohta vaan ehdotti tilaajaa etsimään toisen 
maaurakoitsijan.Lopulta jouduimme ottamaan toisen urakoitsijan tekemään 
ulkopuoliset putket ja kaivot,sorapedin viimeistelyn, puuttuvien salaojakaivojen 
ja salaojien asennuksen jottei rakentaminen viivästyisi enempää.
11) <päivitus 2.11.2014: poistettu >
12)   Urakoitsijan tavaroita on jäänyt tontille: akkuja ja räjäytysmattoja. <päititetty 1.11.2014: Viety pois>
13)   Autopaikan tasaus on tekemättä.
14)   Tartunnat kallioon tekemättä.


Maaurakoitsijalla oli joka kohtaa oma vastaväitteensä. Yksinkertaistettuna
hän luisti kaikesta vastuusta, koska olimme ottaneet toisen urakoitsijan
tekemään työn loppuun. Niinpä olimme kuulemma hyväksyneet hänen urakkansa,
eikä hän ole enää vastuussa. 

Tänään maaurakoitsija soitti ja hänen työntekijänsä kävi hakemassa tontilta tavarat.
Maaurakoitsija alkoi kuitenkin vaatia meiltä, että hän toimittaa vuotavat öljytynnyrit
takaisin tontille, jos emme kuittaa urakkaa tehdyksi. Törkeää!
Jani sopi, että maaurakoitsijan täytyy korvata vesijohto, korjata aita ja lainata pora,
jolla saamme isot kivet turvallisiksi kallion reunalla. Joo, hävisimme tässä
rahaa ja muuta, mutta asiasta on tapeltu nyt tarpeeksi. Harmittaa kyllä,
että hommia ei tehty loppuun ja ylimääräistä rahaa paloi muutenkin
kalliisiin maatöihin. Louhetta on edelleen tontilla, yksi reuna terassia
varten louhimatta. Mutta mitä ihmettä olisimme voineet tehdä?
Kuluttajaneuvontaan otin jo aikaisemmin yhteyttä, muttei sieltäkään mitään tyhjentävää neuvoa saanut.

Onkohan kaikki näin takkuista tästä eteenpäinkin?


3 kommenttia:

  1. Ai luoja mikä firma! Tälläkin blogilla on varmaan sen verran lukijoita, että kyllä se sana jossain vaiheessa kiirii. Jotain hyötyö, että rakentaa pienelle paikkakunnalle, kun piirit on niin pienet ja etäisyydet lyhyet, että sähkärit/putkarit voivat vaan piipahtaa paikalla.

    Meillä tosin on putkarin paikan päälle saamisen kanssa vähän ongelmia ja maalämpöputket nyt väärässä paikassa....Sama mies on tehnyt neljän naapurin putket, ettei työn laatu kai ihan sutta ole. Mun mies vaan ei oikein arvosta tyhjiä lupauksia ja puhelimeen vastaamattomuutta, että saa nähdä tehdäänkö hänen kanssaan loppuun asti yhteistyötä.

    -Milla

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Mikä maaurakoitsijafirma on kyseessä? Nimittäin olemme juuri miettimässä maaurakointia ja haluamme ehdottomasti välttää kyseistä firmaa. Todella ikävää lukea vastoinkäymisistänne!! Tsemppiä!!

    T. Arja

    VastaaPoista
  3. Heippa, saako vielä kaivella vanhoja haavoja ja kysyä mikä maaurakoitsija oli kyseessä? Jos et halua blogissa julkaista, niin sähköpostilla saa myös kertoa hirsitalohelsinkiin@gmail.com

    VastaaPoista