Ei kai tällaisilla säillä voi muuta tehdä kuin asua ulkosalla. Illalla nautiskellaan lasiterassilla. Perfect!
sunnuntai 25. toukokuuta 2014
keskiviikko 21. toukokuuta 2014
Parveke
Nyt on talossa parvekekin. Jani rakensi sen itse, valurautakaiteet tilattiin Artiikilta. Lattia on komposiittia.
sunnuntai 27. huhtikuuta 2014
sunnuntai 20. huhtikuuta 2014
Pihatöitä
Aika puhaltaa pölyt blogista, sillä olemme kovaa vauhtia laittamassa taloa ja pihaa loppukatselmuskuntoon. Pääsiäisen teema on piha. Tässä kuvia pihasta ja lasiterassista viime viikolta:
torstai 28. marraskuuta 2013
Lastenhuone 2/3
Seuraavaksi esittelyvuorossa on juuri 7 vuotta täyttäneen esikoisen huone. Hänelle oli tärkeää saada huoneeseensa korkea sänky ja kirjoituspöytä. Sänky toteutettiin vanhassa kodissa työhuoneessa olleesta Ikean hyllystä ja runkopatjasta:
Kirjoitusnurkkauksesta muodostui tällainen:
Seinälle on päässyt itsetehtyä taidetta:
Kirjoitusnurkkauksesta muodostui tällainen:
Taidetta saa talteen myös Granitista ostettuun vaijeripidikkeeseen:
Säilytystilaa pikkuautoille löytyy ikkunoiden alta tauluhyllyiltä
tiistai 26. marraskuuta 2013
Lastenhuone 1/3
Säiden viilennyttyä ja iltojen pimennettyä talon sisustukseen on taas ehtinyt vähän paneutua. Lastenhuoneet ovat suurinpiirtein valmiita. Tässä vähän kuvia ensin 2,5-vuotiaan tyttären huoneesta:
Kuten kuvista voi arvata, on tyttäreillä melkoinen prinsessa ja pinkkikausi meneillään. Päädyimme kuitenkin maalaamaan vain yhden seinän hennon vaaleanpunaisella ja muuten väriä tulee tekstiileistä. Helpompaa vaihtaa huoneen ilmettä, kun lempiväri vaihtuu ;).
Tästä huoneesta on ihan mahtavat näkymät. Iltaisin voimme katsella satoja valoja monen kilometrin päähän. Valitettavasti maisemista ei ikkunan läpi saa kuvaa, mutta tässä vähän osviittaa:
Seuraavissa postauksissa poikien huoneet:
keskiviikko 6. marraskuuta 2013
Eteisen sisustuspohdintaa
Meillä on ihana, suuri ja valoisa eteinen. Sen sisustaminen on osoittautunut vaikeaksi tehtäväksi. Tässä vielä kaksi kuvaa eteisestä juuri ennen muuttoa:
Suunnittelin aluperin penkkiä tuohon peiliovikaapin vastaiselle seinälle, mutta penkki näytti aivan liian pieneltä ja hennolta siinä. Uutena suunnitelmana olisi laittaa oven viereiselle seinälle naulakko lasten käyttövaatteille ja siihen alle penkkinäkin toimiva kenkäteline tähän tyyliin:
Ikean kenkäpenkki olisi sopivan kokoinen:
Naulakkoa olen etsinyt pitkään ja hartaasti, mutta en edelleenkään tiedä millainen olisi paras. Ehkä vain jotain todella yksinkertaista.
Pitkälle seinälle haluaisin lipaston lasten hanskoille ja hatuille sekä jonkun nojatuolin. Molemmat ovat aiheuttaneet päänvaivaa. Tällaisia nojatuolivaihtoehtoja olen pohtinut:
Emme vain ole olleet näistä yksimielisiä. Tuo Eamesin DAW olisi siitä hyvä, että se olisi helppo pitää puhtaana, eteisessä kun saattaa likaa olla...
Toisaalta olisi hienoa löytää yksi tai kaksi isosetäni Olof Ottelinin suunnittelemaa tuolia :
Lipasto on vieläkin vaikeampi. Mitään sellaista ei ole tullut eteen, joka olisi kiinnostava. Tämä Ikean Nyvoll voisi tulla kysymykseen, kun se sopivi väritykseltään hyvin tuohon peiliovikaappiin ja sen vieressä olevaan korkeakiiltoiseen kenkäkaappiin. Mietityttää vain laatu. Meillä on lastenhuoneessa Ikean Malm-lipasto, joka on hajonnut liitoksistaan. Täytyy kuitenkin käydä katsastamassa tämä Ikeassa.
Isompi ehkä taas liian korkea:
Tykkään kummassakin noista keveistä jaloista.
Suunnittelin aluperin penkkiä tuohon peiliovikaapin vastaiselle seinälle, mutta penkki näytti aivan liian pieneltä ja hennolta siinä. Uutena suunnitelmana olisi laittaa oven viereiselle seinälle naulakko lasten käyttövaatteille ja siihen alle penkkinäkin toimiva kenkäteline tähän tyyliin:
Ikean kenkäpenkki olisi sopivan kokoinen:
Naulakkoa olen etsinyt pitkään ja hartaasti, mutta en edelleenkään tiedä millainen olisi paras. Ehkä vain jotain todella yksinkertaista.
Pitkälle seinälle haluaisin lipaston lasten hanskoille ja hatuille sekä jonkun nojatuolin. Molemmat ovat aiheuttaneet päänvaivaa. Tällaisia nojatuolivaihtoehtoja olen pohtinut:
Toisaalta olisi hienoa löytää yksi tai kaksi isosetäni Olof Ottelinin suunnittelemaa tuolia :
Lipasto on vieläkin vaikeampi. Mitään sellaista ei ole tullut eteen, joka olisi kiinnostava. Tämä Ikean Nyvoll voisi tulla kysymykseen, kun se sopivi väritykseltään hyvin tuohon peiliovikaappiin ja sen vieressä olevaan korkeakiiltoiseen kenkäkaappiin. Mietityttää vain laatu. Meillä on lastenhuoneessa Ikean Malm-lipasto, joka on hajonnut liitoksistaan. Täytyy kuitenkin käydä katsastamassa tämä Ikeassa.
Tähän Ikean lipastoon tykästyin liikkeessä, mutta se on ehkä liian matala:
Tykkään kummassakin noista keveistä jaloista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
