perjantai 15. kesäkuuta 2012

Vakuus etumaksulle

Talourakoitsija hoitaa meille talon melkein valmiiksi ja tarjouksen mukana tuli myös maksupostisuunnitelma. Siinä oli ensimmäinen kohta ns. etumaksu kymppitonnin (työmaan perustaminen). Millainen on normaali käytäntö rakennusalalla, maksetaanko etumaksuja?

Ymmärrän kyllä että kun perustuksia tehdään niin siinä kuluu työtuntien lisäksi rautaa ja betonia, muotteihin puuta ja ne urakoitsija maksaa ensin omasta pussistaan ja saa rahat vasta kun kyseinen työvaihe on hyväksytty.

Kuluttajasuojalaki luku 9 §25 sanoo: "Jos tilaajan on sopimuksen mukaan suoritettava toimeksisaajalle jokin osa hinnasta etukäteen, toimeksisaajan on asetettava tilaajalle ennakkomaksun turvaava vakuus, jonka on oltava voimassa, kunnes toimeksisaajan suorituksen arvo vastaa vähintään ennakkomaksun määrää."

Mikä mahtaa olla normaali käytöntä, miten vakuus järjestetään?
Urakoitsija kertoi että näin hän on muidenkin kanssa toiminut ja etumaksu on aina maksettu mukisematta. Ei sillä ettenkö luottaisi urakoitsijaa mutta ensimmäisen maaurakoitsijan toimet teki hieman varovaiseksi.

5 kommenttia:

  1. Heippa,
    Lueskelin blogianne ja taidetaan olla rakentamassa naapuritonteille. :) Tervetuloa vierailemaan rajan toisella puolen, ryhmärakennusprojektin paritaloissa.
    Terkuin,
    Emilia

    VastaaPoista
  2. Hei,
    valmistautukaa nyt ihmeessä siihen, ettette asu vielä jouluna uudessa kodissa. Toivottavasti tästä eteenpäin sujuu hyvin.

    VastaaPoista
  3. Me ei makseta mitään etukäteen. Ei talopaketista tai urakoista. Talopaketin arvolle olemme antaneet pankista takuun, eli summa laitettu ns. sulkutilille odottelemaan.

    VastaaPoista