lauantai 15. joulukuuta 2012

Sitä samaa

Raksa etenee, kuten tähänkin asti, yksi eteen, kaksi taakse. Väliseinät on nyt kokonaan muurattu ja niitä tasoitetaan. Yläpohjaan on saatu SPU-levyt ja  lämpö pysyy paremmin sisällä. Peltikate on EDELLEEN kesken. Sitä on tehty jo kolme viikkoa - tällä viikolla tosin siihen ei ole koskettukaan. Miehet lähtivät nostureineen jo seuraavalle työmaalle, vaikka vielä pari levyä katolta puuttuu. Kummaa meininkiä. Takkaa oli tarkoitus alkaa jo tällä viikolla muurata, mutta eipäs se onnistunut, kun ei ole portaita yläkertaan ja takkatarvikkeiden roudaaminen ylös tikkaita pitkin on melkoisen nou nou. Maalämpöä ei saada asennettua, kun pora ei pääse tontille.



Sitten taas vaihteeksi tätä wtf-osastoa. Meidän ensimmäinen maaurakoitsija soitti Janille tänään ja sanoi ottaneensa yhteyttä lakimieheensä, koska Jani on FB:n raksaryhmässä haukkunut häntä. Uhkasi puolen vuoden vankeustuomiolla, koska se on kuulemma herjaamista. Jani vain kirjoitti maaurakoitsija suosituksia kysyvään ketjuun, ettei voi suositella kyseistä firmaa, koska urakka jäi kesken, mutta raha kelpasi. Tottahan se on. Sen enempää ei asiasta sanonut. Koko hommasta tuli vain itselle se fiilis, että pitäisikö nyt sitten kuitenkin lähteä karhuamaan niitä rahoja, jotka tuo kyseinen maaurakoitsija veti välistä, nimittäin meillä olisi muutama tonni saatavia häneltä. Ollaan annettu asian olla, koska ei tee mieli olla hänen kanssaan tekemisissä, mutta jos hän kehtaa kaiken tapahtuneen jälkeen vielä uhkailla, niin ehkä hän ansaitsisi jotain ihan muuta.

10 kommenttia:

  1. Mistähän tuollaisia urakoitsijoita sikiää ...

    VastaaPoista
  2. "urakka jäi kesken, mutta raha kelpasi..."

    Jos sitä urakoitsijaa tuossa jokin häiritsee, niin tuo jälkimmäinen lause olisi ainakin helppo korjata, eihän siinä vaadita kuin yksi tilisiirto? Loput hommat loppuun saakka ilmeisesti jo tekikin joku toinen urakoitsija?

    Joka tapauksessa, pokkaa urakoitsijalla tuntuu ainakin olevan, jos joutuu lakimiehillä ja vankeustuomioilla uhkailemaan. On voinut tietysti hommat vähentyä, jos huono maine leviää. Ja silloin ei olisi mikään ihme sekään, että hänellä tosiaan on oma lakimies. Hyvää lakimiestä on voitu tarvita jo aiemminkin, jos vaikka joku aiempi asiakas on vaatinut korvauksia oikeusteitse.

    Ei näiden tällaisien urakoitsijoiden takia kannata kovin paljoa yöuniaan menettää.

    VastaaPoista
  3. Jaa, saas nähdä koska me saadaan meidän maaurakoitsijalta samanlainen puhelu, kun hänestäkin ollaan julkisesti rakentajia varoiteltu. ;) Ottaisivat edes opikseen siitä, ettei kusetetut asiakkaat vain vaikene, vaan tuovat epäasianmukaisesti hoidetut /hoitamatta jääneet hommat nimillä esille! Näin sen pitää mennä tai muuten nuo konnat jatkavat surutta pienrakentajien höynäyttämistä. Tosin taitavat jatkaa sitä joka tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää vielä jatkaa sen verran, että ehdottomasti lähtisin hakemaan niitä rahoja takaisin. Kuluttajaviraston nettisivuilla on tähän tarkoitukseen valmiita lomakkeita: http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/kuluttajaneuvonta/
      Lainopillista neuvontaa maaurakoitsijan kanssa käytävään kädenvääntöön me ollaan saatu prkk:sta jäsenmaksua vastaan.

      Poista
  4. Voi kuinka ikävää luettavaa, joskin muistan elävästi omasta rakennusajasta tuon yksi eteen ja kaksi taakse...

    Voimia, nopeammin kuin huomaattekaan on rakennusaika jäänyt taakse ja istutte uuden kosin sohvalla -ihmetellen että tässä sitä nyt sitten ollaan.

    Ja tunnelmallista joulunalusaikaa!

    P.S. Nykyisin meitä voi seurata täältä http://studeco.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Teille on kyllä sattunut ja tapahtunut. Jaksamista sinne!

    VastaaPoista
  6. Firmaa ei voi herjata, koska sillä ei ole kunniaa. Kunnianloukkaus ja herjaus voi kohdistua vain henkilöön. Ja siinäkin tapauksessa se on mahdollista vain, jos on kerrottu valheellisia tietoja...

    Kunnianloukkaksesta j aherjaamisesta ei tuomita vankeutta, vaan sakkoja...
    Mutta varmaan maksaa tuo lakimies paljon, ei siinä mitään.

    Hyvää joulunodotusta kuitenkin.

    VastaaPoista
  7. Jos urakoitsija olisi oikeasti antanut tämän casen asianajajalle, niin yhteydenotto tulisi häneltä. Näin juristit toimivat ja siitä heille maksetaan. Tsemppiä teille rakentamiseen!

    VastaaPoista
  8. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Emme me oikeasti ole tuosta maaurakoitsijasta huolissamme. Ihmetyttää vain kuinka hän viitsii edes uhkailla tuollaisella.

    VastaaPoista