keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Naapurisopua vol X

Palasimme eilen viikon lomalta. Koukkasimme kotimatkalla tontin kautta ja meidän poissaollessamme yläkerta oli saanut muodon. Samana päivänä tuodut kattotuolit odottelivat tien varressa. Kun pääsimme kotiin, niin puhelin soi ja yksi tulevista naapureistamme pyysi välittömästi siirtämään kattotuolit pois hänen tontiltaan. Jani lupasi olla yhteydessä urakoitsijaan, jotta  ne saadaan siirrettyä mahdollisimman pian meidän tontillemme . Urakoitsijaapa ei ole tänään saatu kiinni, mutta työmies tiesi kertoa, että nosturin kanssa oli ollut ongelmia ja siksi kattotuolit eivät päätyneet meidän tontille asti. Naapuri soitti äsken uudestaan ja sanoi soittavansa poliisille, kun kattotuoleja ei ole kehoituksesta huolimatta siirretty.

Minun on kovin vaikea ymmärtää ihmisten toimintaa. Tämäkin naapuri on vasta saanut oman talonsa valmiiksi ja varmasti tietää mitä rakentaminen on. Miksi olla tahallaan hankala? Kattotuolit eivät ole kenenkään tiellä, eivätkä ne ole lojumassa siinä viikkokausia. Tottakai ne siirretään heti kun on mahdollista.

Luulenko vaan vai onko meillä tavallista hankalammat naapurit?

19 kommenttia:

  1. teille on kyllä sattunut melkolailla vaikeat naapurit! Harmillista, että joutuu olemaan varpaillaan koko ajan. Tsemppiä projektiin silti.
    P.s: Mitäköhän poliisitkaan tekee kyseisessä tilanteessa? On varmasti muitakin tehtäviä kuin käydä toteamassa, että joo-o, kattotuolit eivät ole kenenkään tiellä tai vaarallisesti sijoitettu. Mikä saa ihmiset toimimaan tällä tavalla???!!!

    VastaaPoista
  2. Keskimääräistä hankalammalta kyllä vaikuttaa tuo naapurustotouhu. Meidän kadun raksoilla on yhtenään milloin kenenkin tavaroita, kaivureita, nostureita jonkun toisen tontilla. Jos tässä nyt poliiseja lähdettäisiin aina soittelemaan näiden takia, niin johan jäisi oikeat rikolliset kiinni ottamatta.

    VastaaPoista
  3. Rehellisesti... jokainen saa päättää itse mitä ja kenen tavaroita OMALLA tontillansa pitää. Btw meilläkin on kaikkea ylimääräistä tontilla rakentamisen jäljiltä. Tuemme ne teidän tontin nurkkakulmaan, eihän ne siinä ketään haittaa. Vai mitä? Venekin pitäisi ottaa talviteloille, mahtuuhan sekin teille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai saa. Toivottaisi vain vähän ymmärrystä, kun ei ne kattotuolit ole siihen jäämässä. Ne ovat siis ihan yleisen tien laidalla, ei millään lailla naapurin varsinaisella pihalla. Ei kai me nyt oikeasti HALUTA säilyttää niitä siellä, mutta paha niitä on lähteä kantamaan poiskaan käsipelillä.

      Tämä rakentaminen on kyllä opettanut, että suurin osa ihmisistä taitaa olla todella itsekkäitä. Joo, varmaan me myös kun kehdataan pitää niitä kattotuoleja toisten pihalla!

      Poista
  4. ihan normaalia rakentamista... tulette huokailemaan vielä monet kerrat :) ja kun naapurisopu on nyt jo tuollaista niin ei se helpotu vielä hetkeen... jaksamista :)

    VastaaPoista
  5. Rakentajan elämä on kyllä varsinaista nuoralla tanssia, kokoajan on remmi kireenä, ei tiedä milloin putoaa ja tulee vastoinkäymisiä eteen. Toki mahtuu touhuun paaaaljon hyvääkin. Meillä naapurusto on suhtautunut rakentamisen todella hyvin, jopa rajanaapurin puutavaraa ollaan saatu lainaan omalle raksalle. Onhan ollut avokätinen lainaamaan paljon muutakin tavaraa mitä itse on aikanaan raksallaan käyttänyt. Jouhuuko lie siitä, että osa naapureista on ennakkoon hyvänpäiväntuttuja.

    Tosin tänään, kun meillä työmaalle tuli talopaketti, oli joku naapureiden naapuri tullut työmaalle myökkäämään (lue:raivoamaan) jostain kaadetusta omenapuusta. Meidän tontilla ei ole koskaan ollut yhtään omenapuuta, eikä ole yhdellä naapurillakaan lähimailla.
    Rakentaminen kismittää yleensä ainakin jollain lailla ihmisiä, kun oma asuinympäristö muuttuu. Yleensähän se ajan kanssa helpottaa. Toivottavasti myös teillä. Tsemppiä ja voimia projektiin!

    VastaaPoista
  6. Kummasti vain tällä pariskunnalla tuntuu olevan keskimääräistä enemmän vaikeuksia naapureiden ja rakentajien kanssa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitä haasteita on lähes kaikilla omakotirakentajilla. Tämä pariskunta vain sattumoisin (ja onneksi) jakaa kokemuksensa muiden kanssa. Kaksi taloa rakentaneena ja kolmatta aloittavana tiedän että haasteita varmasti tulee vaikka kuinka yritän ottaa oppia aiemmista projekteista. Ja naapurit ovat aina olleet vaikeimmat... ellet ole näkymätön, äänetön, hajuton ja mauton.

      Poista
    2. Meillä on myös noita naapureita iso määrä, kun yhdellä puolella on erillistaloja, toisella paritaloja, edessä paritalo ja takana erillis- ja paritaloja. Yhteensä taitaa olla jopa parikymmentä eri perhettä. Enemmän potentiaalisia valittajiakin siis.

      Poista
  7. Miten minusta vaikuttaa siltä, että saatte noita kitkeriä kommentteja noilta naapureilta...Naapuri hei, laita kommentit rehellisesti omalla nimellä. Tai kommunikoi suoraan rakentajille (ilman blogin välitystä).
    Meille on sattunut naapurit kumpaakin laatua. Toiset nipottavat kaikesta, toiset ovat joustavia, ymmärtäväisiä ja avuliaita. Vähän kaukonäköisyyttä kaipaisi mielestäni monet ihmiset. Siinä on sitten kiva asua vierekkän huonoissa väleissa vuosikaudet. Versus se, että naapureisopu säilyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitat itsekin anonyymina :)

      Poista
    2. Niin kirjoitan, mutta en olekaan ketään haukkumassa.

      Poista
    3. Haukkumassa? Tosiasioita täällä todetaan. Kannattaa lukea viestiketju alusta asti.
      t.kuudes anonyymi

      Poista
  8. Muistaakseni teidän naapuri sai pitää tavaroitaan teidän tontilla itse rakentaessaan. Pitääkö paikkansa?
    Teidän naapuri on kyllä sieltä minne ei päivä paista......

    VastaaPoista
  9. Naapurinne vaikuttaa olevan tyypillinen espoolainen ;-D

    VastaaPoista
  10. Tämä kyseinen "naapuri" on itse asiassa naapurin naapuri. Juttuhan meni niin että naapurin tontti on tien toisella puolella ja kun kattoristikoiden tuoja ei suostunut nostamaan ristikoita suoraan kuormasta tontille niin päätti nostaa ne tien viereen, naapurin tontille, ilman lupaa.

    No, asiaa on nöyrästi pahoiteltu ja pyydelty anteeksi, ja kattotuolien tuoja sai kuulla kunniansa. Huomenna nosturi nostamaan tuolit paikoilleen.

    Naapureista sen verran että neljästä naapurirajasta puolet ovat olleet erittäin ymmärtäväisiä, pohjoispuolen naapuri jopa kannustava. Plussat siis pohjois- ja länsipuolen naapureille :)

    VastaaPoista
  11. Me ollaan säilytetty sementtiä yhden naapurin autotallissa, poistettu luvan kanssa maata toisen tontilta sadevesien paremmaksi ohjaamiseksi, lapset ovat jo pomppineet kolmannen naapurin trampoliinilla, neljännen kanssa käyty kauppaa rakennustarvikkeista ja viidenneltä lainattu puutavaraa.

    Eli sanoisin kyllä että teidän naapurit on kohtuullisen haastavia:) Ainiin, me pilattiin kaikkien naapureiden rauha rakentamalla ko. tontille, mutta silti ei (kop kop kuitenkin, ainakaan vielä) saada kuraa niskaan.

    -Milla

    VastaaPoista
  12. Kirjoitin juuri äsken rakentajan vastuulla olevasta tiedonkulusta blogiini (http://mallikoti.blogspot.fi/2012/10/vinkki-47-tiedonkulku-tiedonkulku_475.html). Mainitsin kirjoituksessa myös tämän tapauksen esimerkkinä siitä, että proaktiivisen tiedonkulun laiminlyönti saattaa aiheuttaa hankaluuksia..

    VastaaPoista