perjantai 7. syyskuuta 2012

Sisustusmietintöjä

Meillä kävi viime viikolla kaksi sisustussuunnittelija. Etsiskelin tietokoneeltani ja arkistostani heille kuvia näytiksi mistä tykkään. Olimme ajatelleet, että tarvitsisimme apua lähinnä olohuoneen sisustamisessa, mutta myös alakerran kylpyhuone oli vähän ongelmallinen. Sisustussuunnittelijoiden kanssa jutellessani tajusin, että oikeastaan tiedänkin aika hyvin mitä haluaisin. Ja etenkin kun saimme hinta-arvion noiden kahden tilan suunnittelusta (yli 4000€), niin totesin, että ehkä selviämme ilman apua ;).

Kylpyhuonekuvista olin kerännyt itselleni talteen tällaisia:






Eli siis haen selkeästi valkoisen ja puun yhdistelmää. Tuollainen tumma puu miellyttää erityisesti. Eniten pidän tuosta toiseksi viimeisestä kuvasta.

Olohuoneen tyyli on suunnilleen tiedossa. Nämä kuvat ehkä kertovat jotain:





Vaikeaa olohuoneessa on sitten huonekalujen sijoittelu. Takan paikka on vieläkin vähän hakusessa. Senhän piti tulla tämä kuvan mukaisesti tuonne takaseinälle:
Olemme nyt kuitenkin miettineet, että jos takan laittaisikin portaiden vastaiselle seinälle ja takka olisi läpiluukulla eli näkyisi myös portaikkoon. Silloin itse asiassa jätettäisi seinä pois kokonaan ja takka ajaisi seinän asian. Yläosa jäisi auki. Silloin en kyllä saisi sohvia vastakkain, kuten haaveilen, mutta eipä niitä saa silloinkaan, jos takka on takaseinällä. Ongelmaksi muodostuu takan syvyys ja tuon porrasseinän kapeus. 

8 kommenttia:

  1. Anteeksi, ymmàrsinkò oikein... hintapyyntò pelkàstà suunnittelutyòstà (oh + kph) pyydettiin 4000 e???? Aivan jàrjetòntà!!!! Etenkin nàinà talouskriisin aikoina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tosiaan olohuoneen ja kylpyhuoneen suunnittelu tuo päälle 4000€. Siihen kuului kyllä valaistussuunnitelma ja kalusteluettelokin.

      Poista
  2. Tuon 4000 tärvää helposti virheisiin, muutoksiin yms. Juuri ison talon rakentaneena olen vakuuttumut siitä, että sisustussuunnittelijan käyttäminen kannatti. Lisäksi saimme hänen kauttaa hyviä alennuksia. Oikeastaan noilla alennuksilla pelkästään tuli maksettua hänen palkkansa...
    Helpottaa monessa kohtaa projektia, kun tietää materiaalit, värit, kalusteiden paikat jne. Esim. sähkötöissä olis voinut mennä helposti moni asia uusiksi, jos ei olisi ollut kalusteiden paikat mietittynä.

    VastaaPoista
  3. Mulla tuttavani sisutussuunnittelija markkinoi suunnittelua juuri tuolla säästämisellä. Se on tietysti hyvä pointti, mutta jos budjettia asialle on 10 000€ ja suunnittelu 4000€ niin sitten on vain pystyttävä elämään tekemiensä virheiden kanssa.

    Mä olen myös keräänyt kuvia mm. jokakodista myytävistä taloista ja vaikka haluisinkin esim. wc tiloihin jotain "jännää", kaikissa kuvissa tuntuu kuitenkin olevin yhtenäistä yksi tehosteseinä, eli kaipa sellaiset sitten pykätään kylppäreihin. Tosin tämä varmaan näyttää tosi hassulta 10v päästä mutta voi voi:)

    -Milla

    VastaaPoista
  4. No huh, aika hurja sisustussuunnitteluhinta! Ymmärrän hyvin että alkoi huimaamaan. Tuo säästäminen on tietysti yksi pointti, mutta sen tueksi ei voi olla mahdollista saada mitään laskelmaa, fiiliksellä on mentävä. Mutta tuntuuhan se hullulta jos vertaa vaikka arkkitehtisuunnittelun hintaan, tai rakennesuunnitteluun...

    VastaaPoista
  5. Miten on mahdollista että voitte muuttaa takan paikkaa tässä vaiheessa? Kuormat on varmaan jo kuitenkin rakennesuunnittelussa laskettu tiettyyn kohtaan taloa eli siihen missä se on arkkitehtikuvissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takka tulee edelleen saman laatan päälle ja on myös kantavan seinän päällä. Asia on kyllä varmistettu rakennesuunnittelijalta.

      Poista
  6. Me olemme rakentaneet ensinmäisen talon 10v sitten ja nyt toista tehdessä / suunniteltaessa ehdottmasti käytämme sisustussuunnittelijaa apuna. Saamasi tarjoukset ovat minusta kalliitta me maksamme alle puolet tuosta (sisältää kiintokalustesuunnitelmat, pintamateriaalit, laatoitussuunnitelmat ja kalustesuunnitelmat tärkeimpien tilojen osalta). Meillä on kokemusta tästä suunnittelijasta myös nykyisen kodin remontin osalta. Jos suunnittelijan yhteystiedot kiinnostaa, niin mailaa. Lisäksi pihasuunnittelun osalta saimme hyvin erihintaisia tarjouksia samasta työstä kallein tarjous oli yli tupla valittuun verrattuna (ja olemme tyytyväisiä tulokseen)

    VastaaPoista