tiistai 29. toukokuuta 2012

Oppirahoja vol III

Maatyöt tontilla jäivät kesken tammikuussa pakkasten ja lumen takia. Tekemättä on ainoastaan ulkopuoliset putket ja sorapatjan tärytys  eli päivän parin työ. Tuolloin maaurakoitsija lupasi tulevansa parin viikon varoitusajalla tekemään työt loppuun. Elämme toukokuun viimeisiä päiviä, lumi on sulanut yli kaksi kuukautta sitten ja maatyöt on edelleen tekemättä. Ensin maaurakoitsija oli kuukauden lomalla, sitten ei löytynyt tekijää meidän työmaalle, kun toisella työmaalla oli työt kesken. Jani sanoi urakoitsijalle, että meille pitää ilmoittaa etukäteen päivä, koska maatyöt hoituvat, sillä HSYn täytyy tulla samalla yhdistämään putket. No maaurakoitsija soitti perjantaina iltapäivällä tulevansa tiistaina. HSY ei millään ehtinyt silla aikataululla saamaan ketään paikalle. Sitten usean yrityksen jälkeen saimme HSYltä ajan, mutta se ei tietenkään sovi maaurakoitsijalle. Hommat siis ovat seisseet maaliskuusta asti ihan vain maaurakoitsijan aikaa odotellessa. Eihän maaurakoitsijaa kiinnosta tulla tekemään lyhyttä hommaa, tuomaan kaikkia kalliita koneitaan meidän tontille vain pikkusumman takia. Ja me hyväuskoiset olemme jo maksaneet osan tuosta loppu-urakoinnista, ettei enää kannata vaihtaa urakoitsijaakaan. Emmekä tehneet mitään sopimussakkoa, jos maatöitä ei ole tehty loppuun tiettyyn aikaan mennessä.  Kyseessä on kuitenkin suomalainen, ilmeisesti hyvämaineinen maaurakoitsija. Ja tässä vaiheessa on myös todettu, että olisi varmasti pitänyt ottaa maaurakointi tuntityönä eikä urakkana, niin tilanne olisi varmasti erilainen ja ehkäpä muutama ropo säästettykin. Emme vaan uskaltaneet, kun tiesimme, että louhittavaa on paljon. Sitäkin mietittiin tänään, että ei olisi pitänyt kiirehtiä maaurakoinnin kanssa talvella, vaikka urakoitsija pelotteli, että keväällä se tulee paljon kalliimmaksi. Todennäköisesti maatyöt olisi jo valmiit, jos olisi aloitettu keväällä joulukuun sijaan. Mutta nämä on niitä oppirahoja ja ehkä ollaan viisaampia jatkossa.

Kunpa nyt vain päästäisiin aloittamaan se varsinainen rakentaminen joskus...

4 kommenttia:

  1. Piha- ja maanrakennusurakoitsijoilla on nyt kiireisin aika vuodesta vuodesta, jolloin mielenkiinto kuunnella yhden yksittäisen omakotirakentajan hoputteluita on varmaankin aika pieni. Ja jos on rahatkin suurimmaksi osaksi jo saatu, niin eipä se kiireisen ihmisen motivaatiota ja kuuntelukykyä ainakaan lisää.

    Toimisiko tässä nyt kuitenkin sellainen, että soitatte vaan sinne urakoitsijalle, että puhe oli se mikä oli, ja että nyt lasketaan mieluummin päiviä kuin viikkoja, jotta rakentaminen pääsisi muilta osin eteenpäin. Ja että tässä olisi HSY:n numero, johon urakoitsija voi ihan itse soittaa ja sopia yhteisen ajan, että milloin loppusilaus tehdään - ja sen jälkeen soittaa teille uudestaan. Kerrotte odottavanne puhelua max. puoli tuntia. Ja jos ei urakoitsija ja HSY keskenään pysty aikaa sopimaan, niin miten urakoitsija sitten aikoo asian hoitaa loppuun, vai onko valmis myöntämään nyt heti, ettei sellaista aikomusta edes ole?

    Näin pääsisitte itse pois siitä "viestin viejän" -roolista, että yritätte sovitella urakoitsijalle ja HSY:lle yhteistä aikaa, jota oikeastikaan ehkä helposti löydy.

    Omasta mielestäni urakkahinta -sopiminen on järkevämpää kuin tuntihinta sopiminen, tai jos sopii tuntityönä jotain, pitää sopia heti myös kattohinta mitä työ enintään saa tulla maksamaan. Muuten tuntihinta on taitolaji, jos melkein pitäisi olla ammattiostaja, jotta sen saa pysymään hallinassa.

    Itselleni kävi kerran niinkin, että kun syksyllä työt keskeytettiin talven takia, niin talven aikana kyseinen urakoitsija meni konkurssiin, ja tieto konkukrssin alkamisesta tuli vasta huhtikuun puolivälissä. Siihen asti olin yrittänyt hoputtaa uudestaan paikalle töitä jatkamaan, mutta turhaan. Siinä vaiheessa kevättä uuden urakoitsijan löytyminen olikin jo tukalaa, kun kaikki muut saman alan yritykset olivat koko kesän jo myyneet täyteen.

    VastaaPoista
  2. Viimeisin selitys maaurakoitsijalta on että 2 konetta (ilmeisesti kaivuria) on rikki.
    Keväällä sovittiin meilitse näin:
    "Päiväisen keskustelun mukaan teemme sopimuksen mukaiset työt(pohjan tärytys, autopaikan tasaus sekä putkien lvi-putkien vedon talolle) lisäksi tartuntareikien porauksen aidan tolpille sinun ja naapusisi rajalle, keväällä/alku kesästä kun routa antaa niiden tekemisen mahdolliseksi.
    "

    VastaaPoista
  3. Voi ei miten pienestä kiinni... Auttaisikohan jos kertoisit urakoitsijalle tästä blogista... Se voisi laittaa vipinää kinttuihin. Hyvä kello kauas kuuluu, paha kello vielä pidemmälle.

    VastaaPoista
  4. Voihan se olla ihan tosi juttu, että koneet on välillä rikki, ja sitten aikataulut ja aikataululupaukset varmasti pettävät. On tällaisia tilanteita sattunut huoltoyhtiöillekin, eli kun pahimpaan lumipyryyn sattuu konerikko, niin silloin asiakastaloyhtiöt saattaa seuraavan sopivan hetken tullen vaikka irtisanoa huoltosopimuksen kokonaan. Ja vika voi olla hyvin pienikin, niin jos se estää koneen käytön, niin ei sille sitten mitään voi. Eikä siinä tilanteessa oikein blogikirjoituksilla, Hannu Karpolla, poliisilla tai millään muullakaan uhkailemiset paljon auta. Koneet ei toimi, jos ne on oikeasti rikki.


    Tässä kait pitää yrittää saada selväksi se, että onko yrittäjä suoraselkäinen joka tekee sen minkä on luvannutkin (kunhan vaan pystyy), vai onko filunkimiehellä liikkeellä, ja lakkaa vastaamasta puhelimeen...

    Jos nyt on rehellinen urakoitsija, joka ei koneitaan kohtuuajassa saa kuntoon, niin sitten tietysti voi kysellä, että tietääkö hän jonkun muun, jonka hän voisi itse tilata tekemään työt loppuun (sopikoon sitten urakoitsijat raha-asiat keskenään).

    Hyvä kuitenkin, että on kirjallista evidenssiä tuon verran, että on varmuudella luvattu, että hommat tehdään kun routa sulaa ja on taas mahdollista tehdä. Jos sitten toinen osapuoli on siinä uskossa, että näin myös tapahtuu, ja jos ei tapahdukaan, ja jos sen takia tulee myöhästymisiä tai niistä johtuvia ylimääräisiä kuluja, niin ainoa millä kait voi uhkailla on se, että haetaan nämä kulut vaikka oikeusteitse. Sikäli kun urakoitsijan yritys on pystyssä.

    Harmillinen tilanne joka tapauksessa. Ja kyllä näitä aina välillä sattuu, ja voi sattua samassa rakennusprojetissa useammankin kerran. Näkisin, että silloin osapuolten on mieluiten yhdessä mietittävä, että miten niistä tilanteista parhaiten selvittäsiin, niin että ei tule enempiä vahinkoja. Eli itse soittaisin vaan sinne urakoitsijalle, että vaikka hänellä olisi kaikki koneet rikki, niin mikä olisi hänen oma näkemys siitä, että millä tavalla ja missä aikataulussa tästä tilanteesta selvitään? Itse olisin ainakin niin sinisilmäinen, että haluan uskoa, että aika harva suomalainen yritys jättää omat asiakkaansa pulaan ihan "tuosta vaan", sen enempiä murehtimatta.

    VastaaPoista