perjantai 5. lokakuuta 2012

Keittiötoimittajien finaali

Lähes vuoden kestäneiden alkuerien jälkeen olemme edenneet keittiökilpailutuksessa finaaliin. Alkuerissä kamppailivat Keittiömaailma, Kvik, Isku, Puustelli, AKA, HTH ja Arens. Myös Domuksen ja Ikean keittiöihin on tutustuttiin. Kakkoskierrokselle tiensä selvittivät Isku, Puustelli ja Arens. Päätökseen vaikuttivat kahden ensimmäisen kohdalla laadulliset ja ulkonäölliset syyt, kolmas pääsi mukaan erittäin kilpailukykyisellä hinnallaan.

Kakkoskierros suoritettiin touko-lokakuussa. Toukokuun lopussa kävimme koko perheen voimin Arensin vastaanotolla Tallinnassa. Palvelu oli hyvää (edustaja tuli ihan meidän takia vapaapäivänään töihin) ja asiantuntevaa. Mutta tarjousta olemmekin saaneet odotella tuosta toukokuun lopusta tähän päivään saakka. Välillä jo laitoin sähköpostia ja puhuimme puhelimessa, mutta vasta uuden puhelun jälkeen tällä viikolla alkoi tapahtua ja tänään saimme tarjouksen viimein. Iskun kakkoskierroksella kävin eri toimipisteessä kuin ensimmäisellä kerralla. Ne kaksi kertaa taisivat olla koko heinäkuun lämpimimmät päivät. Myös Iskulla palvelu oli erittäin ystävällistä ja asiantuntevaa. Puustellin semifinaaliesitys oli vasta tänään, kun alkusyksy on ollut meillä melkoista hässäkkää. Nopealla aikataululla järjestyi Puustellin puolelta tarjouksen päivitys ja palvelu oli yhtä asiantuntevaa kuin ensimmäiselläkin kierroksella. Isku putosi kolmen kärjestä ja joutui tyytymään semifinaaleihin. Syynä oli kylmästi raha: keittiön hinta oli kilpailun kaikkia muita keittiöitä selvästi hintavampi. Tuomaristo piti kyllä kovasti Isku-keittiöiden suunnitelman ulkonäöstä.

Finaalissa kamppailevat siis suomalaisuudestaan ylpeä Puustelli sekä Viron poikien Arens. Jos kilpailussa tärkeimpänä pidetään hintaa on voittaja päivänselvä: Arens. Puustellin puolesta puhuu meidän  nykyisen kodin lähes 13-vuotias keittiö, joka on edelleen erittäin hyväkuntoinen. Olemme kyllä kuulleet vain hyvää Arensistakin. Puustellin keittiö miellyttää ulkonäöllään enemmän, mutta mitään järisyttävää eroa ei ole havaittavissa siinäkään. Jos päätös tehtäisi niin, ettei hintalappuja näkyisi, ottaisimme ihan varmasti Puustellin. Mutta kyllä se useamman tuhannen hintaero kuitenkin pakottaa harkitsemaan Arensiakin.

Tuomaristo vetäytyy miettimään päätöstä.

10 kommenttia:

  1. Varmaan molemmilta saa hyvä keittiön, mutta ainakin oma kokemukseni oli, että kaikki ei isoissa toimituksissa aina mene eka kerralla putkeen. Meidän keittiömme tuli Puustellilta ja mm. yksi kivitasoista oli liian pitkä ja muuallakin oli hiukan korjattavaa. Kaikki kuitenkin sujui hyvin, koska Puustellilta löytyy asentajat läheltä. Ja kyllä sitä itse ainakin yritti suosia kotimaisia ja paikallisia toimittajia, jos vaan pystyi. Eli suosittelen Puustellia.

    VastaaPoista
  2. Meillä päädyttiin puustelliin, parin eri toimittajan juttusilla käytiin, mutta tuo vakuutti eniten.
    Todella hyvä palvelu ja laadukkaat tuotteet, kodinkoneista saa huomattavia alennuksia jos ottaa ne heidän kauttaa, kai otitte tämän huomioon vertailussa.

    Yksi ehkä tärkein kriteeri meillä oli tuo laatu, keittiö on kuitenkin talon sydän ja siellä vietetään paljon aikaa. Halusimme kunnon keittiön ja muusta olemme valmiita säästämään. Ja keittiö kuitenkin kestää vuosikymmeniä niin se parin tuhannen euron säästö ei tässä paljoa tunnu. Sekä jos joku hajoaa tai tarvitsee lisää osia niin ne on helposti saatavilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä onkin vaikeaa, kun tuota Arensia on kotimaassaan kehuttu kovin laadukkaaksi eli en tiedä onko oikeasti laadussa suurta eroa. Hintaero on kuitenkin viitisen tonnia. Kodinkoneet on hinnassa huomioitu niin, että ne joka tapauksessa ostetaan Suomesta. Puustelli olisi helppo ratkaisu.

      Poista
  3. Me valitsimme Puustellin kaksi vuotta sitten uuteen taloomme, ja kaapistojen laatu on ollut pettymys. Ovista on maalipalasia irronnut, niin keittiössä kuin vessoissakin. Huonoin laatu, mitä olen kohdannut. Jos nyt valitsisin, haluaisin ehdottomasti Domus-keittiön, se on omien kokemuksieni mukaan pitkässä juoksussa ollut ehdottomasti paras.

    VastaaPoista
  4. Hei!

    Minun on pakko kysyä teiltä Puustellin toiminnasta. Mekin olemme nimittäin sieltä juuri äskettäin tarjouksen saaneet. Emme kuitenkaan ottaneet keittiötä heiltä, sillä meidän olisi pitänyt tehdä päätös keittiön ostamisesta samalta istumalla kun näimme keittiökuvat ja kuulimme hinnan. Edes muutaman päivän harkinta-aikaa ei luvatt. Me emme tämän hintaisissa päätöksissä siihen suostuneet. Kaupat jäivät siis tekemättä, vaikka itse hintaakin pudotettiin usealla tuhannella lähtöhinnasta!Oliko tämä siis jokin erikoisjärjestely,joka kohdallemme sattui vai onko muillekin esitetty Puustellista tällaista?

    Mitä tulee teidän keittiöön. 8) Kummastakin saatte varmaan toimivan ja hyvän keittiön. Arens on minulle kyllä ihan vieras tuttavuus. Viidellä tonnilla saa toki aika paljon taloon sitten muutakin...Toisaalta onhan Puustelilla hyvä maine.

    Onnea ratkaisuihin ja rakentamiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me saimme Puustellista tarjouksen jo vuoden alussa ja nyt kävin saman myyjän luona uudelleen. Hän sanoi, että aikaisempi tarjous on voimassa, mutta saimme uuden tarjouksen (samoilla ehdoilla), sillä keittiöön tuli pieniä muutoksia. Meidän ei todellakaan tarvinnut tehdä päätöstä heti, emmekä tosiaan ole vielä päätöstämme tehneet.

      Poista
  5. Puustellia en ottaisi. Arens OK ja 5000 euroa taskuun.

    VastaaPoista
  6. Voitte ottaa minkä vaan, jos menee vikaan, syy on naapureissa.

    VastaaPoista
  7. Blogipäivitykset harvenevat - nyt on raksalla todella KIIRE.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa näin. Mutta ei. Siellä tapahtuu niiiiin hitaasti, ettei viitsi edes päivitellä.

      Poista