perjantai 31. elokuuta 2012

Onteloiden saumavalu tehty

Kävin sattumalta raksalla aamulla ja saumavalu oli juuri meneillään. Betoniautoa pestiin taas naapurin rasitetiellä vaikka on kielletty, ei lopettanut pesemistä edes vaikka naapuri kävi kuskille asiasta huomauttamassa.

No, betoniauto poistui paikalta, samoin naapuri ja ajattelin käydä katsomassa kun betonia tasoitettiin. Varmistin vielä että olihan puuttuva raudoitus tehty niihin kahteen ontelon lenkkiin - eivät tienneet.
No onneksi betoni oli vielä sen verran löysää että voitiin laittaa raudoitus lenkkeihin, oli siellä sitten ennestään tai ei

Patolevyt oli myös asennettu, täytyy käydä vielä kuvaamassa tänään, samoin saumavalun työtulos. Maanpaineseinässä antura ei ollut ihan linjassa ja tulee hieman ulos ulkoseinästä, siihen pyysin jos tekesivät pienen viisteen ettei patolevyn pintaa pitkin laskeva vesi tule suoraan anturan päälle. Pitää vielä tarkistaa asia kun ei ole soratäyttöä tehty (on kuulemma tehty).

Betonia oli jonkun verran mennyt maanpaineseinän ja kallion väliseen kaivantoon, sitä lapioin pois koska siellä kulkee salaojaputki soran alla.

Ensi viikolla ehkä kaivannon täyttö soralla, arviolta 100m3 soraa. Yritämme saada hihnaautolla soran rakennuksen yli, saa nähdä miten onnistuu. Hintaa tulee aika paljon tuollekin täytölle, olisin jättänyt tekemättä (koska kaivannon päälle tulee terassi) mutta pakko täyttö on tehdä kun maaurakoitsija on "ystävällisesti" jättänyt ottamatta lohjenneet kalliolohkareet (vaikka lupasi ottaa). Ne jos putoavat 2.5m korkeudesta niin tulee pahaa jälkeä seinään, isoin lohkare on kuitenkin lähes 1m3 kokoinen.

5 kommenttia:

  1. Jos tilaat itse betonit niin tilaa pesu asemalla joka ihan normaalia (tai ohjeista sitä kuka tilaa), maksaa noin 50eur joka kyllä nopeasti kuulostaa kovalle mutta me ei ainakaan haluttu edes omalla pihalle pesuvesiä ja noin 200 litraa betonia joka kerta minkä pumin (=kuljetuspumppuauto)perästä vielä tulee jota ei siis saada pumpattua. (eli se ei todellakaan ole pelkkää pesuvettä, siksi tuo hinta) Tulee meinaan nopeasti koko piha betonoitua. Eli en yhtään ihmettele jos naapuri valittaa asiasta, niin minäkin olisin tehnyt.

    VastaaPoista
  2. Sutta tulee, jos ei ole kokoajan paikalla!

    VastaaPoista
  3. Kommentteja poistettu. Miksi??

    VastaaPoista
  4. kommentoija joka kommentoi ettei tilanne ole hallussa, oli oikeassa. Oliko vastaava tarkistanut raudoituksen, itse ette tienneet että valu on menossa (sattumalta menitte paikalle) jne. Ei hän varmaankaan ketään halunnut loukata, puhui tosiasioita.

    VastaaPoista