perjantai 31. toukokuuta 2013

Tilannekatsausta

Viime viikolla alkoi ulkoportaiden ja kuistin rakennus. Valitettavasti se vain tyssäsi alkuunsa ja nyt ei ole taas ketään näkynyt hommissa tällä viikolla.




Lapset odottelevat edelleen, että pääsisivät jossain vaiheessa takapihalle leikkimään. Sehän ei nyt onnistu, kun terassia ei ole rakennettu ja on tuo pudotus kalliolta kaivantoon. Etupihalla on sentään hiekkaa, missä leikkiä:

Takapihan vanha puutarha jatkaa rehottamistaan:









Minä sain tänään sisällä yhden projektin valmiiksi. Rakensin tytön huoneeseen jämälaudoista kioskin:



lauantai 25. toukokuuta 2013

Esikoisen yllättävä valinta

Meiltä puuttuu vielä jonkin verran valaisimia, mm lastenhuoneista. Tänään suuntasimme esikoisen kanssa Stockmannin valaisinvalikoimia katsastamaan. Olin aika yllättynyt hänen valinnastaan.



Nyt vain muuta huonetta sisustelemaan!

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Energiatodistus on vain arvaus

Energiatodistus on kohtuullisen suuressa merkityksessä lämmitysjärjestelmän ja IV-koneen valinnassa. Itse syynäsin meidän energiatodistuksemme laskelmia suunnitteluvaiheessa ja huomasin että meillä se laskettiin todella huonolla vuotoilma-arvolla (n50=4.0) ja siksi myös Qvuotoilman osuus energiankulutuksesta oli samaa luokkaa kuin IV-koneen hukkaama energia (Qvuotoilma = 5147kWh vs Qiv = 5038kWh).

Syy huonon vuotoilmaluvun käyttöön lienee jokin suositus että arvoa 4.0 on käytettävä laskelmissa kunnes vuotoarvo on mitattu.

Passiivitalossa vuotoilma-arvo on vanhoilla suosituksilla (n50) 0,6, joten jos tuon 5147kWh suhteuttaa passiivitalon vuotoilma-arvoon niin kulutuksen pitäisi olla 5147kWh * (0,6/4,0) = 772,05 kWh.

Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa esimerkiksi siksi, että vuotoluvun mittauksessa tukitaan kaikki kanavat, lattiakaivot ja hormi. Näinhän tilanne ei käytännössä ole vaikka viemäreiden osalta varmaankin aika lähellä (lattiakaivojen vesilukuissa on vesi estämässä ilmavuotoa).

Lisäksi energiatodistuksessa arvioidaan lämpimän veden kulutus asukasmäärän mukaan, samoin käyttösähkön kulutus.
Näitä käytetään energiatodistuksen laskelmissa hyödynnettäviin lämpökuormiin (Qlämpökuorma), joihin lasketaan myös ikkunoista tuleva "aurinkolämmitys" (keväisin ja kesäisin suuri merkitys).

Näillä laskelmilla (arvauksilla) on aika suuri vaikutus lämmitysenergian tarpeeseen koska nämä kaikki lasketaan mukaan hyödynnettäviin lämpökuormiin. Meidän energiatodistuksessa lämpökuormien osuus oli 15601kWh, josta hyödynnettävä osuus oli 14373kWh (lukua pienentää kesällä ns. hyödyntämisastekerroin koska kaikkea lämpökuormaa ei voida hyödyntää kesällä).

Rakenteiden läpi johtuva energia Qjoht + Qvuotoilma + Qiv on meillä 10919kWh + 5147kWh + 5038kWh = ~21000kWh.
Jos n50=0,6 niin Qvuotoilma olisi vain 772kWh => summaksi tulisi 16729kWh.

Tuosta voi laskea että lämmitykseen menisi ilmavuotoluvulla 0,6 vain 16729kWh-14373kWh= 2356kWh.
Päälle pitää laskea vielä Qlämm.,tilat,häviöt = 2489kWh, joten summaksi tulee 4845kWh.

Luku eroaa aika paljon käytännössä mitattuun arvoon, meillä 16.1.2013 -> lämmitykseen on mennyt huomattavasti enemmän energiaa.

Energiatodistus on mielestäni siksi vain arvaus mutta suunnitteluvaiheessa sekin on parempi kuin ei mitään. Energiatodistuksen tarkkuutta voisi parantaa jos tietää hyvin laitesähkökulutuksen ja lämpimän käyttövesikulutuksen.

Mielenkiintoista nähdä tulevan vuoden mittauksista miten paljon energiatodistuksen laskelmat eroavat mitatuista arvoista.

tiistai 14. toukokuuta 2013

Pihamietintöjä

Edellisessä kirjoituksessa näitte pihasta ne pahimmat puolet, mutta on tässä hyvääkin. Meidän tontti on vanhan talon puutarha. Siitä syystä meillä on jotain kasvillisuutta jo valmiina, kuten useampi omenapuu, jotain muita hedelmäpuita, vanhoja liljoja, raparpereja ja tonttia kiertävä syreeniaita. Valitettavasti puutarha on ollut vuosia hoitamatta, joten rikkaruohojakin riittää melkoiseisesti. Pitäisi saada ne kitkettyä pois. Käännämme todennäköisesti maan kunnolla, lisäämme multaa ja istutamme nurmikkoa ja teemme muutaman istutusalueen. Takapiha on siis tässä asemapiirustuksessa länteen jäävä alue. Kuten kuvastakin näkee, rinne on hyvin jyrkkä ja laskeutuu talon molemmilla puolilla. Omenapuut kasvavat lounaassa, naapurin rajalla. Etelärinne olisi tarkoitus pengertää ja istuttaa marjapensaita naapurin vastaiselle rajalle. Portaat takapihalle rakennetaan autokatoksen viereen. Autokatoksen päälle tulee (lasi)terassi, joka jatkuu talon taakse koko talon leveydeltä. Etupihalle tulee enimmäkseen kivetystä, kuistin molemminpuolin istutuslaatikot.


Takapihaa pohjoisesta katsottuna


 Tässä kuvassa näkyy pudotus terassin ovesta, kun terassia ei ole vielä tehty. Pienimmäisellä ei ole mitään asiaa pihalle. Vasemmalle jäävät omenapuut.


Eilen illalla meillä vieraili tikka. Tämä näkymä on ruokatilan terassille johtavasta ovesta. 


tiistai 7. toukokuuta 2013

Jottai tarttis tehrä

Sisällä alkaa jo näyttää kodilta, ulkoa ollaan vielä vähän vaiheessa, vai mitä sanotte näistä parisen viikkoa sitten otetuista kuvista:







Lumet ovat sittemmin sulaneet ja roskat on siivottu. Meidän urakkasopimukseen kuului siivous (ensimmäiselle) urakoitsijalle, mutta ilmeisesti meidän ja urakoitsijan siivouskäsitykset eivät osuneet yksiin. Nyt odottelemme selvyyttä töiden jatkumisesta. Koska emme tiedä saammeko terassin tänä vai ensi kesänä, Jani teki meille talon takana olevaan kaivantoon persoonallisen ratkaisun ;)


torstai 2. toukokuuta 2013

Parasta uudessa kodissa


Näin kuukauden asumisen jälkeen olen edelleen kovin ihastunut uuteen kotiimme. Joka päivä tulee huokailtua, kuinka ihana tämä on. Parasta meidän kodissa on:

Parketti. Ihastelen tätä vähän väliä. Tykkään vaaleasta, vähän harmaaseen taittavasta väristä, mattapinnasta ja leveästä lankusta. Parkettina Parador Classic 3050 1-sauvainen mattavalkolakattu tammi

Talon sijoittelusta tontille, niin että aina paistaa aurinko jostain ikkunasta sisälle. Aamulla aurinko on makuuhuoneiden puolella ja valaisee eteisaulan. Jo ennen puoltapäivää alkaa paistaa pariovista olohuoneeseen ja koko loppupäivän valo viipyilee olohuone-ruokatilassa eri ikkunoiden kautta.

Makuuhuoneen kokolattiamatto. Kauneuden lisäksi matto on ihanan pehmeä. Mattona Golvabian Silky.
  Portaat.Pohdimme viimeiseen asti minkälaiset portaat meille tulee ja portaiden tilauksenkin jälkeen teimme muutoksia. Onneksi teimme, nyt ne ovat tilaan täydelliset.


 Keittiö. Tilaa ja toimivuutta. Rakastan sitä, että tasoa on paljon ja kaikki tavarat mahtuvat laatikoihin. Keittiössä on kaikki toiminnot kätevissä paikoissa.

Leveät ikkunalaudat ja listattomat ikkunat. Ihanan simppeliä ja kaunista.
.
 Takka. Ei liian yksinkertainen eikä liian koristeellinen, vaan juuri sellainen kuin halusin.
Lisäksi kehumisen arvoisia asioita ovat:
- sauna: pehmeät löylyt, kauniit lauteet
- pohjaratkaisu: huoneet ovat hyvän kokoisia, huonejärjestys on toimiva, tilaa on hyvin. En vaihtaisi mitään
- walk-in closet: voiko siitä olla pitämättä?

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Huhtikuun kulutus

Huhtikuun (4/2013) sähkökulutus 757 kWh ja lämmitykseen 813 kWh ilmaisenergiaa maalämmöstä. Eli arviolta talon lämmitykseen ja käyttöveteen mennyt energiaa 1221 kWh jos COP=3.

Vaillantin MLP:sta ei valitettavasti näe paljonko on käyttänyt energiaa tuon 813 kWh:n tekemiseen, vain paljonko pumppu on tuottanut maaperästä lämpöä.

Saunassakäynti on eniten energiaa vievä huvi kun kiuas on 10,5 kW ja se oli päällä kuusi kertaa huhtikuun aikana, reilu pari tuntia per kerta. Ei toki täysillä koko ajan.

Perussähkönkulutus, kun ketään ei ole kotona, on n. 7 kWh/vrk, sisältää mm. IV-koneen, vesikiertoisen lattialämmityksen, jääkaappi&pakastin, stand-by -tilassa oleat laitteet. Vuodessa se tekee 2500kWh mikä mielestäni on yllättävän paljon.
Enerventin laskurin mukaan IV-koneen osuus pitäisi olla meidän ilmamäärillä n. 3,2kWh/vrk.

Ilman rakennuksen lämmitystäja saunaa kulutus on n. 12,5 kWh/vrk, sisältää käyttöveden lämmityksen.
Lämpimän käyttöveden kulutusta en ole mitannut mutta vesimittarista kokonaisvedenkulutus on meillä n. 180 l/vrk (1,26 m3/kk, 65 m3/a).

Lämmintä vettä tehdään 300 l varaajassa n. 4,43 kWh/vrk, arvioisin että puolet siitä menee ylläpitolämpöön eli hukkaan.

Fortumin Valpas-palvelusta näkee tunnin tarkuudella kulutuksen kahden desimaalin tarkkuudella, kätevä palvelu.