sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Päivittelyä

Ensi viikolla tulee vuosi rakennusluvan jättämisestä. Silloin jännitettiin, että saammeko luvan vastaavan mestarin lupaamassa kuudessa viikossa ja saatiinhan me. Mielialat oli toiveikkaat, että viimeistään jouluna 2012 oltaisi uudessa kodissa. Nyt ei jakseta uskoa edes jouluun 2014. No joo, ehkä se toteutuu kuitenkin, vaikka emme siitäkään uskalla olla 100% varmoja. Uskoimme, että kun otamme urakoitsijan tekemään rakennushommat alusta loppuun, niin kaikki sujuu ja talo valmistuisi kohtuullisen nopeasti. Tähän astisen kokemuksen perusteella fiilis on ihan toinen - itse tehden olisimme säästäneet tietenkin rahaa, mutta jopa aikaakin. Raksalla tapahtuu kaikki todella hitaasti. Kuukausi sitten asennettiin kattoristikot ja eilen vihdoin ja viimein raksamiehet saivat viimeiset wisakatteet paikalleen, huopa puuttuu vielä kokonaan. Kattoa ei kuulemma ole voinut tehdä sateessa. Ja sadettahan on saatu niin, että koko talo on läpimärkä.

Jottei menisi ihan negatiiviseksi, niin täytyy kyllä sanoa, että on se talo ihana jo nyt. Kävelin pitkin yläkertaa ja hauskuutin poikiamme kertomalla missä huoneessa olen ja mitä missäkin teen. Nyt kun kattokin on päällä ja sisätilat ovat saaneet oikeat mittasuhteet, niin ikkunat eivät tunnukaan niin pieniltä, kun aluksi. Näköalat talolta ovat ihanat. Sen verran takkuista tämä projekti on kuitenkin ollut, etten jotenkin uskalla suunnitella kovin pitkälle materiaalivalintoja ja sisustuksia, kun takaraivossa jäytää epäusko, että talo ikinä valmistuisi.

Ensi viikolla pitäisi olla ikkunatoimitus. Janilla on kova homma edessä kaivaa sadevesiputket ja laittaa routasuojat ennen kuin maa jäätyy. Sisäpuoliset täytöt pitäisi tehdä pikaisesti, samoin pihan tasoitus ja sitten lattiavalut. Pakkaset tulevat kovaa vauhtia. Voisiko talvea mitenkään siirtää parilla kuukaudella?

4 kommenttia:

  1. hei, teillä on katto päällä ja SE on ISO plussa, eli sisätöitä pystyy tekemään koko talven :) Kyllä te jo ensi kesänä asutte uudessa kodissa, usko vaan :) Pidätte maksupostit tarpeeksi takapainotteisena niin kavereiden työmotivaatio säilyy :)
    Me saatiin rakennuslupa kolmessa viikossa, ja taitaa olla aika hyvin Espoossa :)

    Mukava lukea teidän päivityksiä... perässä tullaan :)

    VastaaPoista
  2. Ettekä rakennuslupaa jättäessä tienneet kuinka paljon naapurit vaikeuttaa ja hidastaa teidän projektia. Ilman niitä asuisitte jo uudessa talossa.

    VastaaPoista
  3. Oletteko tehneet maatäytöt jo laittamatta sadevesiputkia ja eristeitä? Miten salaoojaputket? Vai ettekö tarvi? Ettei nyt vain mennä peppu edellä puuhun...

    VastaaPoista
  4. Maatäyttöjä on tehty vain osa. Salaojat siellä on ja osa sadevesiputkista.

    VastaaPoista