sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Rasitesopimus


Kun ostimme naapurin kanssa tontin puoliksi, joka myöhemmin lohkottiin kahteen osaan, meille jäi ns. määräala ja naapurille kantatila. Teimme rasitesopimuksen, joka on näin jälkeenpäin osoittautunut meille hirvittäväksi riesaksi koska naapuri rahastaa meitä tien (ja muiden) kustannuksella mennen tullen. 

Naapuri on ammattirakentaja ja osaa vissiin kiemurat ja koukerot kun keksii vaatia maksua yhdestä jos toisestakin. Mitä opin tästä: älä tee sopimusta, jossa sitoudut maksamaan jotain tulevaa, josta et tiedä kustannuksia. 

Esimerkiksi:
* Naapuri rakennutti tien ilmoittamatta paljonko se tulee maksamaan. Meillä ei ollut siis mahdollisuutta etsiä parempaa tarjousta vaikka olemme tien enemmistömaksaja, naapuri laittoi meille vaan laskun. Jäi myös epäilys että tien rakentaja ja naapuri sopivat keskenään että tiestä laskutetaan hieman enemmän ja naapurin tontin maatöistä vähemmän. Eli naapuri neuvotteli osan tonttinsa kustannuksista tiehen eli meille. Voinko todistaa? No en, tällainen epäilys kuitenkin on. Btw, tien rakentaja oli sama kuin meidän ensimmäinen maaurakoitsija.
* Naapuri laskutti tien alle laitetuista putkista, yhteistä, eristeistä ja suodatinkankaista erikseen. Hinnat olivat osin normaalia korkeampia, kuitteja ostoksista en saanut, vain laskussa erittelyn. Yksi ihmeellisyys oli että suodatinkangasta oli 500m2 rulla. Miksi noin iso rulla kun tien pituus 30m, leveys 4,5m => 135m2. Kaiken huippu oli että rullasta jäi noin 40m2. Epäilen ettei ollut 500m2 rulla.
* Naapurin maaurakoitsija louhi vahingossa vajaan metrin meidän puolelta. Naapuri kysyi että voiko aidan laittaa meidän puolelle (hänen on pakko laittaa aita putoamisvaaran vuoksi) ja kun vastasin ettei se ole mielestäni reilua teki hän oma-aloitteisesti betonitäytön niin, että meidän puoli täyttyi rajaan saakka. Hän teki myös betonimuurista sen verran korkean ettei hulevedet tule hänen puolelleen. Tämä oli mielestäni OK, korjasi aiheuttamansa virheen. Myöhemmin hän vaati maksua siitä, että teki muurista niin korkean, ettei hulevedet tule meidän puolelle.
* Naapuri pyytää meitä maksamaan puolet aidasta, mikä periaatteessa on reilua kun aita on meidän välinen. Siitäkin huolimatta, ettei meidän käsittääkseni olisi pakko maksaa siitä.
* Naapuri pyysi kaupungilta lupaa avata kaupungin tien HSY:lle, jotta saadaan omat vesiputket ja yhteiset viemäri- ja hulevesiputket kaupungin verkkoon. Hän kertoi suullisesti kustannusten olevan kaivuutyön osalta 20h, josta minun osuus 10h. Kustannusten jako oli mielestäni reilua. Ajosillat hän kertoi maksavan 30€/pv, ne olivat siinä 2-3pv. Myöhemmin hän muutti minulle tulevaa kustannusta niin, että ajosiltoihin tulee myös jotain rahti- yms kustannuksia 430€. Lupasi oikein laittaa kuitinkin todisteeksi. Taaskaan meillä ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa kustannuksiin, ei vaikka kerroin saavani kaivuutyön 10€/h halvemmalla (ennen kaivuun aloittamista). Hän sanoi että ei.
* Toinen naapuri (ne jotka eivät ole kiinnostuneet naapurisovusta) vaativat tukimuuria rasitetielle, jotta hulevedet eivät valuisi heidän puolelle. Kustannukset ilmeisesti jakautuisivat taas niin, että meille 2/3. Siis jos muuri on osa tierakennelmaa, en tiedä onko.
* Naapuri vaatii roskakatoksen kustannuksista puolet rasitesopimuksen mukaan. Siinä ei ole mitään epäselvää mutta naapuri myös vaatii että roskakatoksen takana oleva muuri on osa kustannusta koska se on roskakatoksen takaseinää. Mielestäni se on väärin koska muurin on hänellä siinä jokatapauksessa eikä liity itse roskakatokseen.
 
RASITESOPIMUS

Tilan xxx omistajina olemme sopineet seuraavista tilasta muodostettavia tulevia tontteja koskevista rasitteista:
Määräala xxx saa rasitteena pysyvän oikeuden tiehen tilan xxx alueella oheisen liitekartan mukaisesti.

Kantatilalla xxx on rasitteena määräalalle pysyvä oikeus vesi-, viemäri-, puhelin-, lämpö- ja sähköjohtojen ja niihin liittyvien laitteiden sijoittamiseen ja käyttämiseen tilan xxx alueella oheisen liitekartan mukaisesti.

Kantatilalla on rasitteena pysyvä oikeus kiinteistöjen yhteisen jätteidenkokoamispaikan sijoittamiseen ja käyttämiseen kantatilan alueella oheisen liitekartan mukaisesti.

Lisäksi olemme sopineet seuraavaa:
·       tien rakentamiskustannuksista vastaavat osapuolet  kantatila 1/3 ja määräala 2/3
·       tien kunnossapitokustannuksista vastaavat osapuolet samalla perusteella
·       johtojen rakentamiskustannuksista vastaavat osapuolet omalta osaltaan ja yhteisen osuuden osalta puoliksi
·       viemärijohtojen kunnossapitokustannuksista vastaavat osapuolet rakentamiskustannusten mukaisesti
·       sähköjohtojen kunnossapitokustannuksista vastaavat osapuolet omalta osaltaan
·       jätteidenkokoamispaikan rakentamis- ja kunnossapitokustannuksista vastaavat osapuolet puoliksi

·       x rasiteoikeuksista ei suoriteta puolin eikä toisin korvauksia

·       rasitteiden perustamiseen liittyvät kustannukset maksavat osapuolet puoliksi.

Sopimusosapuolet sitoutuvat siirtämään sopimuksessa mainitut ehdot myös kiinteistöjen uusia omistajia koskeviksi.

Tätä sopimusta on tehty kolme kappaletta; yksi kummallekin osapuolelle ja yksi rasitetoimituksen asiakirjoihin liitettäväksi.

4 kommenttia:

  1. Täytyy vaan sanoa, että melkoiset naapurit teille on siunaantunut. Toivottasti projektin jälkeen on rauha maassa ja saatte nauttia ansaitusta omasta kodista vailla huolia naapuruston suhteen :)

    VastaaPoista
  2. Meillä on samanlainen tilanne, tehtiin rasitesopimus tieasioista viereisen tontin rakentajan kanssa. Tähän asti asiat menneet sovitusti, mutta kokoajan saa olla "varpaillaan", että missä kohdassa keksivät periä ylimääräistä.
    Teillä on kyllä todella raukkamainen naapuri. Asiatonta rahastusta teiltä. Koittakaa pysyä vahvoina! Ihan tavallisella rakentajallakin on oikeutensa.

    VastaaPoista
  3. Sinänsä teidän olisi kuulunut rakentaa tuo tukimuuri, koska olette ylempänä. Mutta naapuri on sen mennyt jo rakentamaan sopimatta teidän kanssa kustannusten jakamisesta. Eli maalaisjärjellä turha (naapurinne) asiasta enää ruikuttaa.

    VastaaPoista
  4. Voi kilin ...... Jotkut sitten osaavat tehdä asiat vaikeiksi. Kysykää neuvoa joltain viisaammalta, onko kaikki mennyt ihan niinkuin piti. Voimia teille. Asioilla on tapana järjestyä :-)

    VastaaPoista